Vuonna 1964 perustettu Helsingin Halsualaiset ry täyttää 60 vuotta ja jatkaa toimintaansa ainoana keskipohjalaisena kotipaikkaseurana Helsingissä.
Se on yksi pitkäikäisimmistä yhtäjaksoisesti toimineista ulkopohjalaisten kotiseutuyhdistyksistä. Helsingin Halsualaiset juhlii heinäkuun alussa
Halsua-viikon yhteydessä. Lauantaina 6.7. klo 13 Halsuan Käpyhovissa julkaistaan Juhla-Vehtari 2024. Se on yhdistyksen laaja juhlalehti, joka
jatkaa vuosina 1965-1995 ilmestyneen Vehtari-lehden perinteitä.
Halsuan Joulu -lehdessä ilmestyi vuonna 2021 artikkelini Helsingin Keskipohjalaiset 70 vuotta – entä Helsingin Halsualaiset. Tarkastelin siinä maakunnallisen kotiseutuyhdistyksen (Helsingin Keskipohjalaiset ry) ja keskipohjalaisten pitäjäseurojen välistä yhteistyötä Helsingissä sekä keskipohjalaisia ja etenkin halsualaisia vaikuttajia pääkaupunkiseudulla. Esitin artikkelini lopussa toiveen, että Helsingin Halsualaiset ry ansaitsisi oman historiikkinsa koottuna yksiin kansiin
juhlavuodeksi (2024). Pian Helsingin Halsualaiset ry:n Eeva Junkala jo otti allekirjoittaneeseen yhteyttä ja yhdistys käynnisti hänen määrätietoisella otteella historiaprojektinsa. Helsingin Halsualaiset ryhtyivät keräämään, tallentamaan ja digitoimaan arkistojaan, vanhoja Vehtari-lehtiä sekä tekemään haastatteluja.
Toimin projektissa asiantuntijana. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin tekemään talkootyöllä monen kirjoittajan voimin Juhla-Vehtari 2024,
tuhti lukupaketti, joka valottaa monipuolisesti Helsingin Halsualaisten historiaa ja nykypäivää. Toimituskunta oli laaja ja artikkeleita saatiin useilta kirjoittajilta.
Liisa Niemi piti langat hienosti käsissään ja koordinoi projektin maaliin.
Halsualta Helsinkiin
Helsingin asukasluku kasvoi sotien jälkeen voimakkaasti alueliitosten ja muuttoliikkeen ansiosta. Suomi kaupungistui 1960-luvulla vauhdilla ja asuinrakennuksia nousi kiivaasti uusiin lähiöihin. Pääkaupunkiin virtasi 1950-1970 keskimäärin lähes 8 000 asukasta vuosittain. Kasvu jatkui aina vuoteen 1969 saakka, jolloin Helsingissä asui jo yli 525 000 ihmistä.
Vuosina 1945-1954 Suomen yli vyöryi kotiseutuaatteen hyökyaalto. Vuosikymmenessä perustettiin kotiseutuliikkeen historian kirjoittaneen Harri Turusen mukaan peräti 200 kotiseutuseuraa.
Kaupungeissa tehtävää kotiseututyötä edustivat myös muualta muuttaneiden kotipaikkaseurat, joita syntyi pääkaupunkiseudulle. Helsingin ensimmäiset kaupunginosayhdistykset perustettiin 1940-luvun alussa. Kunnia erityisesti pääkaupunkiseudun kotiseututyön ripeästä etenemisestä sotien jälkeisinä vuosina kuului pitkälti muualta muuttaneille. Uudenmaan alueelle tuolloin perustetuista kotiseutuseuroista liki kaksi kolmasosaa oli Helsinkiin syntyneitä kotipaikkaseuroja. Helsinkiin perustettiin 1945-1954 välisenä aikana noin 20 yhteen lähtökuntaan liittyvää kotipaikkaseuraa. Liitosalueet, esikaupunkien synty ja lähiörakentaminen voimistuneesta muuttoliikkeestä lisäsivät kaupunginosayhdistysten perustamista 1950- ja 1960-luvuilla. 1945-1970 kotiseututyön painopiste siirtyi enenevästi kaupunkeihin ja taajamaseurojen määrä kaksinkertaistui. Yli 70% uusista taajamaseuroista syntyi pääkaupunkiseudulle. Helsinkiin perustettiin erityisen paljon kotipaikkaseuroja johtuen sotien jälkeisten vuosikymmenten voimistuneella muuttoliikkeellä. Esimerkiksi Maunula-Seura ja Pihlajamäki-Seura perustettiin samana vuonna (1964) kuin Helsingin Halsualaiset. Toukokuussa 1964 perustettiin myös kaikkien Helsingin seudun kotiseututoiminnan parissa työskentelevien tahojen yhteistyöelimeksi ja kattojärjestöksi Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto (HELKA). Helsingin kotipaikkaseurojen ja kaupunginosayhdistysten osoitekalenteri julkaistiin Kotiseutu-lehdessä niin ikään vuonna 1964.
Maakuntaliitot edistivät kotiseutuharrastusta ja kotiseutuyhdistysten perustamista jo sotien välisenä aikana. Vuonna 1930 perustettu Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto kehotti toimialueensa kuntia toimiin kotiseutuyhdistysten perustamiseksi. Viljami Kalliokosken mukaan maakuntaliiton tärkein tehtävä oli oikean ja voimakkaan keskipohjalaisen maakuntahengen herättäminen.
Kalliokoski näki maakunnan kannalta hyödylliseksi tehtäväksi yhteydenpidon kotimaakunnan ja sieltä poismuuttaneiden välillä. Lisäksi maakuntaliiton sivistyksellisenä tehtävänä oli kotiseutuharrastuksen herättäminen. 1940-luvun lopulla toiminta aktivoitui. 1960-luvulta lähtien maakuntaliiton rooli muuttui aatteellisuuden sävyttämästä toiminnasta enemmän kuntien etujärjestötoiminnaksi painottuen taloudellis-hallinnollisiin kysymyksiin. Nuorisoseurat toimivat maakuntaliittojen mukana kotiseututyössä ja sitä tukevassa julkaisutoiminnassa.
Erilaisten kotiseutulukemistojen ja paikallishistoriikkien ohella mm. joululehdet olivat kotiseutuyhdistysten perinteistä julkaisutoimintaa.
Keskipohjalaisia alkoi enenevästi muuttaa Helsinkiin 1950-1960-lukujen taitteen jälkeen. Kotiseudulla ei ollut juuri opiskelu- tai työmahdollisuuksia suurten ikäluokkien nuorille.
Toimeentuloa oli etsittävä muualta. Moni lähtijöistä päätyi Helsinkiin, koska oli kuultu, että esimerkiksi talonmiehen paikkoja löytyi pääkaupungista. Osa päätyi Helsingin ympäristöön
maatiloille töihin. Useat halsualaiset pääsivät valtiolle töihin. Ajan asuntopula ratkesi usein siten, että perheet saivat valtiolta talonmiehen paikan ja sen mukana myös asunnon. Armas Meriläinen, Artturi Laasasenaho ja Viljami Kalliokoski olivat Helsingissä tukipylväät, jotka auttoivat monet Halsualta tulleet elämisen alkuun pääkaupunkiseudulla. He saivat hommattua monelle talonmiehen paikan Helsingistä. Suositukset työnantajille tulivat usein Viljami Kalliokoskelta. Aune Meriläinen (Parkkonen) oli puolestaan ”hengellinen äiti, joka ohjasi ja holhosi meitä maalaispoikia pääkaupungin elämässä”, muisteli Matti Meriläinen vuonna 1984.
Kotiseutuyhdistykset ja pitäjäseurat organisoituivat tässä 1950- ja 1960-luvun murroksessa.
Muuttoliikkeen myötä perustettiin myös ulkopohjalaisia kotiseutuyhdistyksiä kuten Helsingin
Halsualaiset ry. Kotipaikkaseuroista muodostui sekä yhdysside niiden toimialueella asuville jäsenille että linkkejä entisille kotiseuduille. Kotipaikkaseurojen tyypillisiä toimintamuotoja olivat kokoukset, juhlat ja illanvietot, sekä retket ja matkat. Tilaisuuksissa saatiin tietoa vanhan kotiseudun kuulumisista. Toisinaan kotipaikkaseurat saattoivat kantaa huolta myös vanhan kotiseudun kehityksestä ja viihtyisyydestä. Hieman paradoksaalisesti ulkopohjalaisissa kotiseutuyhdistyksissä ja – pitäjäseuroissa taustalla oli maakunta- ja pitäjäpatriotismi sekä talonpoikaisen kulttuuriperinteen ja usein maalaisliittolaisen arvopohjan vaaliminen kaupunkioloissa. Vuonna 1950 perustettu Helsingin Keskipohjalaiset ry on tehnyt tiivistä yhteistyötä Helsingissä toimineiden keskipohjalaisten pitäjäseurojen (kotipaikkaseurojen) kanssa, joita alettiin perustaa etenkin 1960-luvulla suurten ikäluokkien muuttaessa sankoin joukoin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan ja töihin. Helsingin Halsualaiset ry on vastaavasti pitänyt vaihtelevasti yhteyttä muihin keskipohjalaisiin kotipaikkaseuroihin Helsingissä. Tiiviimmät yhteydet ovat olleet Helsingin Keskipohjalaiset ry:n kanssa, joka eräänlaisena pääkaupunkiseudulla toimineiden keskipohjalaisyhdistysten ”kattojärjestönä” järjesti illanviettoja (iltamia) ja pikkujouluja usein yhteistyössä ja vuorotellen eri pitäjäseurojen kanssa. Yhteisesti järjestettyjen iltamien tuotto jaettiin Helsingin Keskipohjalaisten sekä järjestelyissä mukana olleen pitäjäseuran kesken.
Keskipohjalaisyhdistysten yhdysmiehenä Helsingissä kunnostautui eritoten Helsingin Keskipohjalaiset ry:n puheenjohtajana useampaan otteeseen (1968, 1970-1971 ja 1984-1985) toiminut
Juhani Hukari. Hän pyrki keräämään eri keskipohjalaisyhdistykset yhteen vähintään kerran vuodessa ja koordinoimaan yhteistoimintaa. Tiettävästi ensi kerran Helsingin Keskipohjalaiset ry:n hallitus käsitteli kuntakohtaisia yhdistyksiä kokouksessaan 1969, jolloin oli suunniteltu pitäjäseurojen hallitusten yhteistä kokousta. Yhteiskokous toteutuikin vuotta myöhemmin. Pitäjäseurojen toiminta on ollut samankaltaista kuin ”kattojärjestönkin”. Sittemmin pitäjäseuroilla on ollut usein oma ”kiintiöedustajansa” Helsingin Keskipohjalaiset ry:n hallituksessa. Yhteistyö pitäjäseurojen kanssa laajeni vuosien mittaan. Niinpä oli luontevaa, että myös pitäjäseurat voisivat toimia ”kattojärjestön” jäseninä. Kevätkokouksessa 1992 keskusteltiin asiaa koskevasta sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa lokakuussa 1992 päätettiin, että yhdistyksen jäseneksi voitiin hyväksyä myös keskipohjalainen pitäjäyhdistys. Suurin osa pitäjäseuroista kuten Nivalan rinki ja Vieskan Kökkä kuitenkin lopetti toimintansa 1990-luvun puolivälissä ja Perho Seura myöhemmin. Pisimpään yhteistyötä mm. pikkujoulujen järjestämisessä on tehty Helsingin Halsualaisten kanssa.
Helsingin Halsualaiset ry perustetaan
Helsingin Halsualaiset ry perustettiin 3. syyskuuta 1964 ravintola Kestikartanossa Helsingissä, jonne oli kokoontunut 50 entistä halsualaista. Perustavassa kokouksessa oli osanottajia Turusta saakka, kun sana oli kiirinyt. Kaikki osallistujat liittyivät vastaperustettuun yhdistykseen. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tehtävänä oli toimia Helsingissä ja sen lähiympäristössä asuvien entisten halsualaisten yhdyssiteenä sekä järjestää ja tukea jäsenille tarkoitettua opinto-, kerho-, ja virkistystoimintaa. Harrastustoiminnan ohella yhdistyksen tarkoituksena on auttaa vaikeuksiin joutuneita jäseniään ja pitää yhteyttä kotiseutuun. Yhdistyksen tarkoituksena oli ”kaikin tavoin auttaa jäseniään sopeutumaan uusiin olosuhteisiin”. Nykytermein ilmaistuna kyse oli halsualaisten kotouttamisen, integroitumisen ja sopeutumisen edistämisestä sekä halsualaisten juurien vaalimisesta Helsinkiin muuttaneiden keskuudessa. Halsualta muuttaneiden kesken. Koti-ikävä vaivasi vastatulleita. Pitkän ja aikaa vievän matkan takia Halsualla tuli käytyä harvoin ja oli tarve pitää yhteyttä muiden Halsualta tulleiden perheiden kanssa. Yhdistyksen tarkoituksena oli muodostaa ikään kuin suuri perhe, joka auttoi asunnon ja työpaikan saamisessa toinen toisiaan. Helsingin Halsualaisten puheenjohtajaksi valittiin Reijo Kalliokoski sekä yhdistyksen ensimmäiseen toimikuntaan Olavi Hotakainen, Leo Paavola, Valto Meriläinen (sihteeri), Antero Laasasenaho, Elsi Nygård (rahastonhoitaja), sekä varalle Martta Mattila ja Hannu Salo. Yhdistyksen kunniajäseneksi kutsuttiin maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski. Olavi Hotakainen hankki yhdistykselle kerhohuoneen keskeltä kaupunkia. Siellä oli alkuaikoina yhdistyksen
monipuolista kerhotoimintaa jokaisena iltana. Useasti kokoonnuttiin myös Nygårdin autokoulun tiloissa.
Yhdistyksen toiminnan alkuaikojen kannalta merkittäviä halsualaissukuja Helsingissä olivat (aakkosjärjestyksessä) mm. Haapasalot, Harjunpäät, Haukilahdet, Hotakaiset, Huuskot, Kalliokosket,
Kniivilät, Laasasenahot, Mattilat, Meriläiset, Nygårdit, Paavolat ja Salot. Elsi ja Erkki Nygård tekivät yhdistykselle sen ensimmäisen rahalahjoituksen. He lienevät pitkäaikaisimpia yhdistyksen
aktiivijäseniä. Kotiseutuliiton harrastusmitalilla palkittu Elsi on toiminut yhdistyksen eri tehtävissä useammalla vuosikymmenellä kuin kukaan toinen: 1960-luvulta 2020-luvulle saakka. Helsingin Halsualaiset saivat toimintansa alkuvuosikymmeninä rahalahjoituksia eri puolilta Suomea, mutta myös Ruotsissa ja USA:ssa asuvilta entisiltä halsualaisilta Varsinkin siinä vaiheessa, kun Vehtari alkoi ilmestyä joukkojulkaisuna, lahjoitukset lisääntyivät. Halsualla avattiin jopa molemmissa pankeissa tili yhdistykselle. Yhdistys sai rahaa myös pitämällä tansseja Halsualla. Orkesteri värvättiin Helsingissä asuvista keskipohjalaistaustaisista ammattimuusikoista. Alkuaikoina tarjoiltavat tilaisuuksiin saatiin pyytämällä paikallisista liikkeistä ja yksityisinä lahjoituksina. Halsuan kunta ja luottamushenkilöt suhtautuivat yhdistyksen perustamiseen ja yhteistyöhön sen kanssa myötämielisesti.
Kesäkuussa 1965 Helsingin Halsualaiset ry:n toimittua vasta yhdeksän kuukautta, kirjoitti Keskipohjanmaa-lehti yhdistyksen toiminnan olevan ”varsin vilkasta”. Yhdistyksen johtokunta oli
kokoontunut keskimäärin kerran kuussa ja ohjelmallisia illanviettoja oli järjestetty neljä kertaa sekä lisäksi lapsille joulujuhla. Huvitoimikunnan vastuulla oli ohjelman hankkiminen illanviettoihin ja muihin yhdistyksen tilaisuuksiin. Yhdistyksen siipien suojaan oli ehtinyt syntyä useita aktiivisesti toimivia kerhoja kuten autokerho, kalakerho, kuoro, näytelmäkerho, naisjaosto ja kaksi orkesteria. Autokerho järjesti taito- ja tarkkuusajokilpailuja ajotaidon kehittämiseksi yhteistyössä Nygårdin autokoulun kanssa. Naistoimikunta järjesti joka toinen viikko ompeluseurat. Ompeluseuroista muodostui yhdistyksen keskeinen ja pisimpään jatkunut toimintamuoto.
Helsingin Halsualaiset järjesti ensimmäisen vierailuiltaman kotipitäjään Käpylän kasinolle 12.6.1965 tarkoituksenaan yhteistyö Halsuan kotiseutuyhdistyksen kanssa. Liekö puhdas sattuma vai
tarkoituskin, että vierailu toteutettiin juuri Helsinki-päivänä (12.6), jota helsinkiläiset olivat vuodesta 1959 juhlineet Helsingin perustamisen (v.1550) muistoksi. Yhdistyksen suuntaviivoiksi mainittiin kesällä 1965 nuorisotyö, henkisten harrastusten elvyttäminen ja yhdistystyöhön kasvattaminen.
Helsingin halsualaisten toiminta oli etenkin alkuvuosina ja vielä ensivuosikymmenillä vireää. Halsualaiset vierailivat Helsingin halsualaisten luona syksyllä 1967 MTV:n Pitäjien parhaat -ohjelman
kuvauksissa. Eräänlaisena vastavierailuna helluntaiaattona 1969 Helsingin Halusalaiset kokoontuivat ohjelmalliseen perheiltaan Ylikylän nuorisotalolle. 1960-luvulla yhdistys vieraili joka kesä Käpylän kasinolla hevosjalostusyhdistyksen ja Halsuan Toivon myötävaikutuksella. Helsingin halsualaiset pelasivat näytösluonteisesti pesäpalloa Halsuan luottamusmiesten kanssa 1980-luvun loppuun saakka joka kesä, vuoroin Helsingissä ja vuoroin Halsualla. Sitten peli vaihtui lentopalloksi.
Helsingissä toimineiden keskipohjalaisten illanviettojen ja juhlien arvokkaana näyttämönä toimi taasen usein upea hirsiseinäinen Kestikartano. Pitopöydästään ja kalevalaishenkisestä sisustuksestaan tunnettu ravintola toimi Keskuskatu 7:ssä vuosina 1946‒1967. Sen jälkeen tärkeäksi juhlatilaksi keskipohjalaisille ja halsualaisille muodostui Balder-sali Senaatintorin laidalla Aleksanterinkadun ja Helenankadun kulmassa.
Keskipohjalaiset ja halsualaiset tapasivat Helsingissä toisiaan yhdistystoiminnassa, mutta yhteyksiä pidettiin lisäksi henkilökohtaisella tasolla. Tavattiin ja kokoonnuttiin vuorotellen toisten kodeissa. Keski-Pohjanmaallahan oli totuttu myös siihen, että ovet olivat avoinna ja kylään voitiin kutsumattakin piipahtaa. Tämä jatkui etelässä. 1960-luvulla monet Halsualta muuttaneet perheet ostivat tontteja pääkaupunkiseudulta ja kehyskunnista ja talot rakennettiin pitkälti talkooperiaatteella. Monissa kaupunginosissa seurakuntatyö ja kotiseututyö kohtasivat, kun urbaanit kotiseutuaktiivit toimivat seurakunnan tehtävissä. Helsingin Keskipohjalaiset viettivät kirkkopyhiään usein marraskuun lopulla Meilahden kirkossa. 1950-luvulla pyrittiin voimakkaasti edistämään joka vuosi toistuvien pitäjäpäivien viettoa. Tapa periytyi kotiseutuliikkeen historian kirjoittaneen Harri Turusen mukaan entisajan pitäjien nimikkopyhistä eli kirkkopyhistä, jolloin suuret joukot kokoontuivat yhteiseen jumalanpalvelukseen. Tämä perinne uudistui 1950-luvulla kotiseututyön pohjalta. Pitäjäpäivien ajankohta valittiin yleensä joko jonkin historiallisen tapahtuman tai henkilön mukaan. Helsingin Keskipohjalaiset ja Helsingin Halsualaiset ovat vaalineet ja säilyttäneet marraskuisen kirkkopyhänsä
koko yhdistystoimintansa ajan. Maanviljelysneuvos Viljami Kalliokoski aikanaan totesi, ettei kirkkopolun pidä antaa ruohottua. Sittemmin Helsingin Halsualaiset ovat tehneet yhteistyötä etenkin
Töölön ja Paavalin seurakuntien kanssa, joissa on toiminut halsualaiset sukujuuret omaavia seurakunnan työntekijöitä. Heistä mainittakoon. yhdistyksen 60-vuotisjuhlamessussa sunnuntaina 7.7
saarnaava kirkkoherra Kari Kanala. Halsualaislähtöinen Anu Pulkkinen puolestaan on toiminut syyskuusta 2023 lähtien Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorina ja sai kunniatehtävän toimia presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisissa urkurina.
Vehtari-lehti 1965-1995 – harvinaisuus yhdistys- ja lehdistökentässä
Paikallislehdistössä samoin kuin erikoislehdistössä elettiin 1950-luvulla voimakkaan kasvun kautta. Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto teki syksyllä 1950 maakunnan sanomalehtien kanssa sopimuksen kotiseutuliitteiden julkaisemisesta. Maakuntaliitto lupasi itse vastata liitteiden toimittamisesta. Hanke herätti laajaa mielenkiintoa, olihan se maan ensimmäinen laatuaan. Kotiseutuliitteitä julkaistiin vilkkaimmin, kerran kuukaudessa vuosina 1951-1952 – juuri Kotiseutulukemisto: Keski-Pohjanmaan ilmestymisen aikoihin. Innokkaimmin kotiseutuliitteitä julkaisivat Keskipohjanmaa-lehti, Kokkola-lehti ja Kalajokilaakso-lehti. Sittemmin alkuinto laantui. Syyksi on esitetty vanhojen emäpitäjien historioiden valmistuminen sekä paikallislehdistön kasvu. Vielä vuonna 1960 kotiseutuliitesarja kasvoi kuitenkin neljällä liitteellä. Helsingin Halsualaisten lehti Vehtari jatkoi tavallaan kotiseutuliitteiden loppumisen
täyttämää tyhjiötä uudella asuinseudulla.
Helsingin Halsualaiset ry on valtakunnan mittakaavassa monin tavoin harvinainen pitäjäseura. Se on toiminut poikkeuksellisen pitkään ja toiminta on ollut vieläpä erittäin monipuolista. Kerrassaan ainutkertaista sekä pitäjäyhdistysten että kotiseutulehtien kentässä lienee Helsingin Halsualaisten oma talkoilla tehty ja pitkään ilmestynyt lehti Vehtari (1965-1995). Omaa kotiseutulehteä ei tiettävästi ollut muilla keskipohjalaisilla pitäjäseuroilla Helsingissä. Vehtari-lehden merkitystä yhdistystoiminnan symbolina ja sen materiaalisena ilmentymänä ei voi ylikorostaa. Vehtarin ilmestymistä kerrottiin jo 1980-luvun puolivälissä pidetyn muissa yhdistyspiireissä suoranaisena ”ihmeenä ja kateuden aiheena”.
Vuodesta 1965 ilmestyneen Vehtari-lehden nimen alkuperää ja lehden alkutaivalta on muistellut Annikki Tolppanen syksyllä 1989 Vehtari-lehden artikkelissaan "Helsingin halsualaiset ry:n 25-vuotismuistelmia alkutaipaleelta". Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Erkki Salmela ja toisena toimittajana Rauno Huusko. Ennen Vehtaria yhdistykseltä oli ilmestynyt tiedotteita, jotka oli monistettu vanhalla ”sprii-koneella” jolla myös ensimmäinen Vehtari oli ”painettu”. Koppiset olivat yhdistyksen jäseniä ja Offset-Koppinen huolehti monisteiden painatustöistä yhdistyksen perustamisesta saakka ja Vehtarin painatuksesta aina vuoteen 1985 saakka. Lehden perustava kokoontuminen 1965 oli pienessä kellarihuoneessa Helsingin Pitäjänmäellä. Koko lehti tehtiin alusta loppuun talkoilla. Vehtari-nimi oli Rauno Huuskon käsialaa. Eräässä kokouksessa hän oli todennut, että yhdistyksen toiminta on samalla tavalla aaltoilevaa kuin vehtari painelisi palkeita. Siispä lehden nimeksi tuli Vehtari.
Vuonna 1967 Vehtarin toiminta muutti muotonsa monistetusta kerholehdestä neljästi vuodessa ilmestyväksi painetuksi joukkojulkaisuksi. Samalla yhdistyksen lehti päätettiin vastedes lähettää myös Halsualle joka talouteen sekä muualle muuttaneille halsualaisille tarkoituksella, että lehdestä tulisi kaikkien halsualaisten yhdysside. Vehtari ilmestyi yleensä kahdesta neljään kertaan vuodessa vuoteen 1990 saakka, jonka jälkeen vuoteen 1995 saakka lähinnä kesä- ja joulunumeroina.
Vehtarin painosmäärä oli parhaimpina vuosina 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla peräti 800-900 kappaletta. Painosmäärä oli huomattava – suhteutettiinpa se aikansa Halsuan asukasmäärään taikka valtakunnallisen Kotiseutu-lehden painosmäärään (1600-1800 kappaletta). Vehtari toimi paitsi pääkaupunkiseudulle muuttaneiden, myös Halsualla asuvien sekä laajemmin muualle muuttaneiden ulkohalsualaisten lukemana lehtenä peräti Ruotsia ja Amerikkaa myöten. Vehtari ajoi siis pitkään ja ainoana julkaisuna tavallaan samaa tehtävää kuin nykypäivän sosiaalinen media kuten Facebookin (Halsuan wanhat valokuvat -ryhmä) toimien ulkohalsualaisten linkkinä ja yhteydenpitokanavana. Viimeisen Vehtarin ilmestyttyä sen tilalle tavallaan astui Lions club Halsuan julkaisema Halsuan Joulu vuodesta 1997 pitkäaikaisena päätoimittajanaan Voitto Kalliokoski. Kotiseutulehtenä Vehtari esitteli Halsuan ja Helsingin halsualaisten ajankohtaisia asioita mutta myös kaukaisen maailman asioita kuten matkakertomuksia ja Markus Hotakaisen tieteellis-teknisiä, lähinnä avaruusaiheisia artikkeleita. Vehtarissa esiintyi vuosien varrella paljon vanhoja valokuvia Halsualta sisältäen tosin melko niukasti taustatietoja. Vanhat Vehtari-lehdet sisältävät urheilua kuten hiihto- ja pesäpallokuulumisia sekä juttuja kalastuskilpailuista.
Uskonnollista sanomaa Vehtareihin toimitti etenkin Leena Harjunpää-Nykänen. Vehtareissa ilmestyi myös syntymäpäivämuisteloja ja -onnitteluja sekä muistokirjoituksia. Vehtareita elävöittivät aikoinaan lasten palsta ja piirustukset sekä ruokareseptipalsta. Mainostuloja saatiin etenkin Nygårdin autokoululta ja monilta kaupoilta. Vehtareissa käsiteltiin edistyksellisesti ja valistuksellisesti eläinoikeusasiaa sekä annettiin alkoholi- ja huumevalistusta. Vehtarin ”juorupalsta” nimeltä ”ookko kuullu” esitteli etenkin Helsingin Halsualaisten perheuutisia toisinaan tavalla, joita ei nykypäivän tiukan yksityisyydensuojan puitteissa kirjoitettaisi tai luettaisi pelkästään hyvillä mielin. Vehtari-lehden toimittaminen on muodostanut ponnahduslaudan toimittajan ammattiin ja ammattilehtien tekemiseen useammallekin tekijälleen. Vehtari-lehden vanhoja numeroita voi lukea yhdistyksen kautta ja sen digitoimana sekä Halsuan kunnankirjaston Halsuan Kotiseutuaineistossa (kansiot VI-VIII). Helsingin Halsualaisten viime vuosina tekemää Vehtari-lehtien tallentamista ja digitoimista jälkipolville voi pitää kulttuuritekona jo itsessään. Lisäksi aikakauslehdiksi luokiteltuja Vehtareita on saatavilla finna.fi -hakupalvelun mukaan lukusalikäyttöön myös Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasuksessa, Helsingissä Kansalliskirjaston (Fennica-kokoelma) erikoislukusalissa, Turun yliopiston Feeniks-kirjastossa, Åbo Akademin kirjastossa sekä Jyväskylän yliopiston kokoelmakeskuksessa (vuosilta 1967-1995).
Hiipuneen yhdistyksen elvyttäminen 2000-luvulla
Televisio haastoi yhdistystoiminnan suosiota myös Helsingin Halsualaisten ajanvietteenä jo 1960-luvulla. 1970-luvun alkupuolella alkoi ilmetä ”väsymystä toiminnassa”. Ensimmäinen aallonpohja saavutettiin 1970-1980-luvun taitteessa, kun Helsingin Halsualaisten yhdistystoiminta hiipui ja sen kerhojen toiminnan supistuminen tapahtui samoihin aikoihin kunniajäsenen Viljami Kalliokosken poismenon kanssa (1978).
2010-luvulle tultaessa Helsingin Halsualaisten toiminta oli hiipunut lähes olemattomiin. Vuonna 2016 tuhannet suomalaiset yhdistykset saivat Patentti- ja rekisterihallitukselta (PRH) postia, jossa niitä kehotettiin ilmoittamaan toimintansa jatkumisesta 12.1.2017 mennessä tai ne tultaisiin poistamaan yhdistysrekisteristä. Postia sai myös uinuva Helsingin Halsualaiset ry. Helsingissä toimivista kotipaikkaseuroista postia saivat myös Helsingin Askolalaiset ry, Helsingin Haapajärviset ry (1968-88), Helsingin Hollola-ryhmä ry, Helsingin Kyrönmaaseura ry, Helsingin seudun Kesälahtelaiset, Uudenmaan koillismaalaiset ry.
PRH:n ilmoitus yhdistyksen asettamisesta lakkautettavien listalle sai Helsingin Halsualaiset sisuuntumaan ja elvyttämään yhdistyksensä alkuvuodesta 2017. Puheenjohtajaksi valittiin ensin
”hallinnollisen pelastustyön” tehnyt pitkän linjan yhdistysaktiivi Esa Kukkola. Sittemmin yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Matti Salo. Kun Kukkola muutti Helsinkiin vuonna 1969 Helsingin Halsualaisten jokakesäisen kulttuuriretken paluukyydin mukana, olivat työpaikka ja asunto hänelle jo valmiina Helsingissä. Kukkola oli toiminut Helsingin Halsualaisten eri tehtävissä aiemmin yli 40 vuotta kuten sihteerinä vuosina 1982–2016. Helsingin Keskipohjalaisiin Kukkola liittyi vuonna 1990 ja on toiminut siinäkin eri tehtävissä yli 30 vuotta. Tänä päivänä hän pitkäikäisimpänä hallituksen jäsenenä edustaa sen muistia. Kukkola on yhdistyksen kunniajäsen. Merkittävimmän työn Helsingin Keskipohjalaisissa Kukkola on tehnyt kokkomestarina, avustaen ensin edellistä kokkomestari Kauno Pollaria ja ottaen kokonaisvastuun Seurasaaren pääsiäiskokosta vuodesta 2006 aina koronavuosiin asti.
Nyttemmin vetreytynyt 60-vuotias Helsingin Halsualaisten Yhdistys on jälleen järjestänyt joulujuhlia Helsingin Munkkivuoressa sekä kesätapaamisia Halsualla. Suuri ponnistus on ollut Juhla-Vehtarin työstäminen. Halsualaisten ja laajemmin keskipohjalaisten juurten ja kulttuuriperinteiden vaaliminen maakunnan ulkopuolelle muuttaneiden keskuudessa tapahtuu kasvokkaisten kohtaamisten ja yhdistystoiminnan ohella yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Sukututkimus- ja kotiseutuharrastus yleistyvät ja yhdistävät usein eläkeiässä. Myös keskipohjalaiskunnat ovat viime vuosina lisänneet viestintäänsä sosiaaliseen mediaan. Facebookissa löytyy kuntien virallisten sivujen ohella erilaisia Puskaradio- ja Tapahtuu –tyyppisiä sivuja, joista saa tietoa myös kulttuuririennoista. Lähes jokaisen keskipohjalaispitäjän osalta löytyy Facebookista vanhat valokuvat -sivusto. Esimerkiksi Halsuan wanhat valokuvat –facebook-ryhmässä on jäseniä (yli 1800 vuonna 2024) – jo huomattavasti enemmän kuin Halsualla asukkaita (1018 marraskuu 2023). Viime vuosina ovat virinneet etenkin Keski-Pohjanmaan siirtolaisuushanke ja talkoilla tehtävä kartoitustyö eri kunnissa. Kenties samanlaista aktivoitumista tarvittaisiin myös pitäjäkohtaisen maassamuuton osalta joko sosiaalisen median kautta tai Helsingin Halsualaisten Juhla-Vehtarin kaltaisen julkaisuesimerkin tavoin.
Juhla-Vehtari 2024 julkaistaan heinäkuussa
Lue lisää Helsingin Halsualaisten usean sukupolven kuulumisista eri vuosikymmeniltä Juhla-Vehtarista.
Lehden julkistustilaisuus pidetään lauantaina 6.7.2024 klo 13 Halsuan Käpyhovissa. Lehteä saa ostaa Helsingin Halsualaiset ry:n kautta. Hinta 10 €.
Helsingin Halsualaisten 60-vuotisjuhlamessua vietetään Halsuan kirkossa sunnuntaina 7.7. klo 10 ja sen jälkeen juhlaohjelma jatkuu srk-talolla.
Helsingin Halsualaiset ry:n jäseneksi voit liittyä lähettämällä yhteystietosi yhdistyksen sihteerille Kirsti Laasasenaholle ([email protected]).
Jarkko Liedes
Kirjoittaja on kokkolalaislähtöinen, Helsingin medialukiossa historiaa opettava porvoolainen, jonka
sukujuuret ulottuvat Halsualle ja Kaustiselle.
Lähteet
Tilastokeskus
Turunen, Harri (2004): Suomalainen Kotiseutuliike 1945-2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Juuret Keski-Pohjanmaalla elämä etelässä. Helsingin keskipohjalaiset ry 1950-2020. Toim. Eila
Rekilä, Jarkko Liedes, Antti Ruotsala. Helsingin Keskipohjalaiset ry 2020.