Keski-Pohjanmaan liiton 75-vuotisjuhlaseminaari 23.5.2005,
Pääministeri Matti Vanhanen
Maakuntien Suomi Euroopan unionissa
Arvoisa juhlayleisö!
Aluksi haluan kiittää teitä ystävällisestä kutsusta tähän tilaisuuteen. On paikallaan, että uusmaalainen pääministeri on täällä juhlapuhujana ikään kuin pienenä vastapalveluksena sille, että Keski-Pohjanmaa on luovuttanut niin monta näkyvää valtiollista vaikuttajaa isänmaan käyttöön, viimeksi Esko Ahon lama-ajan pääministeriksi. Lisäksi voidaan mainita sellaiset nimet kuin Kauno Kleemola, Viljami Kalliokoski ja Oskari Tokoi. Harva maakunta kykenee esittämään tällaista nimigalleriaa kansakunnan kaapin päältä. Kyllä teissä täytyy jotain erityistä olla.
Minun puheenvuoroni otsikoksi on sovittu ”Maakuntien Suomi maakuntien Euroopassa”. Otsikko sopii samalla koko esitykseni yhteenvedoksi. Suomi on maakuntien Suomi aivan samalla tavalla kuin Eurooppakin on maakuntien Eurooppa. Alueellinen identiteetti on tärkeä niin meillä kuin muuallakin, olemme sitten keskipohjalaisia tai bretagnelaisia.
Aluksi on paikallaan palata historiaan. Suomessa on keskusteltu maakuntaitsehallinnosta 1870-luvulta lähtien. K.J. Ståhlberg varasi tällaiselle itsehallinnolle mahdollisuuden jo vuoden 1919 hallitusmuodossa. Tämä mahdollisuus on kirjattu myös nykyiseen perustuslakiimme. Suomessa onkin kaksi virallista aluetasoa, kunnat ja maakunnat.
Tähän linjaan ei ole tulossa muutosta. Näiden lisäksi ei tarvita uusia seudullisia tai muita hallinnon lisätasoja. Toisaalta ajatus kaksiportaisesta hallintomallista on Suomen kokoisella maalle vieras. Tämän suuntaista kehittämistä ei ole myöskään kirjattu hallitusohjelmaan. Meillä on käytetty Tanskaa esimerkkinä kaksiportaisesta hallintomallista, mutta sielläkin on kolme hallinnon tasoa; kunnat ja viisi maakuntaa, joissa on suorat vaalit, ja kolmantena valtio. Toki meillä Tanskan kanssa on kokoero; Tanska on pinta-alaltaan alle puolet meidän suurimmasta maakunnastamme Lapista.
Maakuntaliitot perustettiin Suomeen 1900-luvulla edistämään alueidensa kaikinpuolista kehitystä. Ne ovat olleet vahvoja alueensa etujen ajajia. Ne ovat olleet vetämässä ja organisoimassa osaltaan lähes kaikkia merkittäviä kuntarajat ylittäviä yhteishankkeita maassamme alueellisesta suunnittelusta sairaanhoitopiirien, kansanterveystyön kuntayhtymien, ammatillisen koulutuksen ja viimeksi pelastustoimen organisoinnissa. Erityisen merkittäväksi liittojen rooli kasvoi, kun maakuntaliitot ja seutukaavaliitot yhdistettiin ja aluekehitysvastuu siirrettiin lääninhallituksilta liitoille 1990-luvun alkupuolella. Tilannetta selkeytettiin, kun maakuntien aluejaoista säädettiin oma laki v. 1997. Sen mukaan ”alueiden kehittämistä ja alueiden käytön suunnittelua varten maa jaetaan maakuntiin. Maakunnaksi määrätään alue, johon kuuluvat kunnat muodostavat toiminnallisesti ja taloudellisesti sekä alueen suunnittelun kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Valtioneuvosto päättää maakuntien lukumäärän, alueet ja nimet. Valtion aluehallintoviranomaisten toimialueiden tulee perustua maakuntajakoon.” Uusi aluekehityslaki tuli voimaan 1.1.2003. Se korostaa entisestään maakunnan liiton johtavaa roolia aluekehitysviranomaisena.
Tämän vuoksi on luontevaa, että maakunnan liitoilla on käytännön koordinoijan rooli hallituksen keskeisimmässä loppukauden hankkeessa, kuntien palvelurakenteen uudistamisessa. Juuri tällaisessa työssä liitot ovat alueensa kuntien yhteisorganisaationa tehneet jo aiemmin ansiokasta työtä ja myös aivan viimeaikoina ne ovat organisoineet alueellaan palveluselvityksiä ja kuntarajat ylittävää käytännön yhteistyötä. Tarkoitus onkin, että hallituksen ja kuntakentän palvelurakennelinjaukset maastoutetaan maakuntien kautta kuntiin ja alueille. Tämä ensi syksynä maakuntien liitoille ja sen omistajakunnille tuleva haaste on kova. Uskon, että siitä kuitenkin selviydytään hyvällä yhteistyöllä.
Maakunnan liittoja demokratisoitiin kuntalain muutoksella v. 1999 siten, että maakuntavaltuuston jäseneksi voidaan valita vain jäsenkunnan kunnanvaltuuston jäseniä. Vaatimukset eivät koske muita kuntayhtymiä. Onkin ollut hämmästyttävää seurata täysin vanhentunutta ja paikkansa pitämätöntä keskustelua siitä, että maakunnan liittoihin edustus määräytyisi muun kuin kunnallisvaalien tuloksen perusteella. Tänä päivänä jokaisessa maakunnan liitossa edustus määräytyy sen perusteella, mikä puolueiden kannatus liiton alueella on. Se ei ole riippuvainen esimerkiksi kuntien lukumäärästä. Näin ollen millään puolueella ei ole yhdessäkään maakunnan liitossa yliedustusta.
Maakunnat eivät tietenkään ole suomalainen ilmiö. Kautta Euroopan demokraattisissa valtioissa itsenäisen maakunnallisen päätöksenteon historia on pitkä; paljon pidempi ja syvempi kuin meillä. Euroopassa on keskustelu ja myös linjattu maakuntien olemusta, roolia ja tehtäviä. Eurooppalaisesti tarkasteltuna maakunta muodostaa maantieteellisesti selkeän kokonaisuuden. Sen asukaspohja on riittävän laaja ja sen väestöllä on yhteisiä piirteitä kuten kieli, kulttuuri, historiallinen perinne, talous, liikenteeseen liittyvät edut jne. Alue pyrkii säilyttämään erityisen identiteettinsä ja kehittämään sitä. Suomalaiset maakunnat täyttävät nämä perusteet. Tästä huolimatta Suomi on kuitenkin pikemminkin peränpitäjä kuin eturiuhdoilla kulkija alueellisen kansanvallan ja vastuun kehittämisessä.
Parikymmentä vuotta sitten silloinen Euroopan parlamentti lausui yhdessä komission ja Euroopan Neuvoston kanssa yhteisjulistuksen maakunnallisen päätöksenteon kytkemisestä yhteisön päätöksentekoon. Vuonna 1988 Euroopan parlamentti laati päätöslauselman aluepolitiikasta ja maakuntien tehtävistä. Tämän jälkeen Euroopan Neuvosto on käsitellyt tällä vuosituhannella alueellisen itsehallinnon oikeudellisen asiakirjan linjaukset.
Alueellisen itsehallinnon näkökulmasta Euroopan maat jaettiin kuuteen luokkaan suhteessa itsemääräämisoikeuteen. Pisimmällä alueellisessa itsehallinnossa ollaan Belgiassa ja Saksassa. Näissä maissa alueilla on perustuslakiin pohjautuva oikeus säätää lakeja. Viimeisessä, vähiten alueellista päätösvaltaa olevassa maaryhmässä ovat mm. Suomi ja Latvia.
En ole esittämässä meille esimerkiksi Saksan mallia, tai alueille itsenäistä lainsäädäntövaltaa. Pidän kuitenkin selvänä, että kun olemme mukana yhteisen Euroopan rakentamisessa, tässä asiassa emme pitkällä aikajänteellä voi olla täysin eriseuraisia muun Euroopan kanssa. Alueiden ja maakuntien omaa päätösvaltaa ja voimien yhteen kokoamista on jatkettava.
Hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että aluehallinnon kansanvaltaista ohjausta ja maakunnan littojen asemaa voimavarojen kohdentamisessa alueelleen vahvistetaan. Olemme ottamassa pienen askeleen tässä asiassa, kun eduskuntaan tuodaan vielä ennen kesälomia aluekehityslain muutos. Sen mukaan maakunnan liittojen asemaa vahvistetaan keskeisten voimavarojen suuntaamisessa omille alueilleen. Kysymys ei ole dramaattisesta muutoksesta, vaan jo usean hallituksen ajan jatkuneesta johdonmukaisesta pyrkimyksestä vahvistaa omaehtoista aluekehitystyötä ja maakuntien omaa vastuuta kehityksestä. Ja olen varma siitä, että tämä kehityssuunta jatkuu myös tulevissa hallitusohjelmissa.
Erikseen on syytä mainita Kainuu, jossa toteutetaan tällä hetkellä Suomen hallinnon lähihistorian merkittävintä hallintokokeilua. Kainuussa on aidosti kannettu huolta tulevaisuuden palveluista. Niiden järjestämisvastuu on koottu rohkeasti maakunnan ja sen kuntien omiin ja yhteisiin käsiin. Lähipalveluita lukuun ottamatta kaikki keskeiset palvelut ja kehittämistehtävät ovat maakunnan käsissä. On suorat maakuntavaalit. Kainuulaisten omasta pyynnöstä kokeilulakia on tarkoitus tarkistaa siten, että koko maakunta on aidosti yhtenä vaalipiirinä. Samalla valtuutettujen määrää voidaan lisätä, jotta tulevaan maakuntavaltuustoon saadaan edustus koko Kainuusta.
Kainuun kokeilusta on ennenaikaista vetää vielä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. On ollut kuitenkin ilahduttavaa havaita, että viimeisimmän selvityksen (Sosiaaliturvan keskusliiton viimeisin sosiaalibarometri) mukaan kaikista Suomen maakunnista Kainuussa koetaan välttämättömän muutoksen vauhti palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa kaikkien nopeimpana ja samanaikaisesti tuon muutoksen hallinta ylivoimaisesti parhaana. Ero muihin maakuntiin on selvä.
Suomen maakunnat ovat erilaisia. Malleja ei voi suoraan soveltaa kaikkialle. Olen kuitenkin varma, että Kainuun malli voisi soveltua myös muihin maakuntiin, etenkin sellaisiin, jotka haluavat aidosti ottaa muutoksen tekemisen omiin käsiinsä. Mikäli tällaista halukkuutta on, sitä on syytä tukea myös hallituksen puolelta.
Entä miten meillä tulisi pidemmällä aikavälillä edetä?
Maakuntahallinnon kokoamista ja kehittämistä tehokkaaksi, yksinkertaiseksi ja kansanvaltaiseksi puoltavat eurooppalainen perinne ja käytäntö, alueiden ja maakuntien oman kilpailukyvyn vahvistaminen, sekä kansalaisten, elinkeinoelämän ja kuntakentän yhteiset edut. Vielä tällä hallituskaudella ryhdytään arvioimaan alueellisten kehittämistehtävien mahdollista kokoamista maakunnan liittojen yhteyteen. Mikäli kokoamistyössä aikanaan onnistutaan, voidaan siinä yhteydessä arvioida myös maakuntien määrää. Haluan painokkaasti todeta, että maakuntien lukumäärän pohdinta ei ole tämän hallituksen listalla itsenäisenä asiana, vaan se on selvästi kytkyksissä edellä kuvatulla tavalla liittojen tehtävien tulevaan kehitykseen.
Ensiksi on selventävää todeta, että keskushallintoa, ministeriöitä, tulee kehittää entistä enemmän hallituksen politiikan valmistelijoiksi ja strategisiksi yksiköiksi. Se merkitsee, että ministeriöiden on syytä keventää käytännön operatiivista työtään. Sellaista on esimerkiksi alueelliseen kehittämiseen liittyvä ja viime vuosina vahvistunut askarointi ohjelmatyön käytännön kimpussa. Entistä enemmän ohjelmatyön käytännön vastuuta tulee siirtää alueille, maakuntiin.
Maakunnilla on paljon vahvuuksia. Ne ovat ainoita lakiin perustuvia ja samalla kuntien itsensä omistamia ja kuntademokratiaan perustuvia kehittämisorganisaatioita. Niiden kaikkiin päätöksiin liittyy lakisääteinen oikeusturva. Niillä on pitkä historia ja oman alueensa tuntemus. Ne ovat pienimpiä mahdollisia yksikköjä strategiseen suunnittelutyöhön. Kunnat ja seudut ovat puolestaan erinomaisia käytännön toimijoita. Siksi on perusteltua, että maakuntien asemaa vahvistetaan. Tämä kehitys ei ole pois keskuksilta.
Jotkut ovat yrittäneet käytännön todellisuudelle vieraalla tavalla virittää vastakohta-asetelmaa maakunnan liittojen ja joidenkin keskuskaupunkien välille. Tällaisten asetelmien luominen ei palvele ketään. Se korkeintaan heikentää asianomaisten kaupunkien ja alueiden asemaa pitkässä juoksussa. Keskuskaupungit tarvitsevat ympäröivää maakuntaa, jonka kiinteä osa ne ovat ja ympäristö vahvoja keskuksia. On luonnollista, että alueen yhteinen kehittämistyö tehdään yhteisessä organisaatiossa, jossa kaikki ovat omalla painoarvollaan ja kansalta saamallaan vallalla edustettuina.
Valtio tarvitsee luonnollisesti omaa aluehallintoaan. Pitkällä aikajänteellä on luontevaa koota alueelliset valvonta- yms. viranomaistehtävät niinikään koota yhteen kokonaisuuteen samalla tai eri aluejaolla maakuntien kanssa. Toimintojen luonne määrittelee asian tarkemmin.
Hyvät kuulijat!
Edellä olen tarkastellut maakuntien roolia lähinnä hallinnollisena aluekehitysviranomaisena. On kuitenkin syytä muistaa, että maakunta on paljon laajempi käsite. Voidaan puhua talousmaakunnista ja kulttuurimaakunnista. Näiden rajat eivät aina välttämättä osu yksiin. Keski-Pohjanmaa on tästä erinomainen ja rohkaiseva esimerkki. Keskipohjanmaa on vahva talousmaakunta ja kulttuurimaakunta ja varmasti myös säilyy sellaisena hallinnollisista rajoista riippumatta. Yrittäjyyden, kulttuurin ja kansainvälisen kanssakäymisen perinteet ovat täällä vahvoja ja elinvoimaisia. Kulttuurin osalta riittää kun mainitsen yhden sanan: Kaustinen. Tämä keskipohjalaispitäjä tunnetaan kaikkialla maailmassa missä harrastetaan vanhempaa kansanmusiikkia tai uudempaa etnoa. Olette osallistuneet talouden kansainvälistymiseen jo satoja vuosia ennen kuin globalisaatio -sanaa keksittiin. Lisäksi teillä on vahva sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys on kurssissaan. Alueidentiteetti on vahva, ja siihen kuuluu myös kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus. Olette kehittäneet määrätietoisesti koulutusta ja osaamista.
Edellä luetellut Keski-Pohjanmaan vahvuudet ovat kuin tiivistelmä niistä suosituksista, joita viime vuonna valmistunut hallituksen globalisaatioraportti esitti koko Suomen selviytymisen eväiksi talouden globalisaation ja ikääntymisen haasteiden edessä. Siksi Keski-Pohjanmaa voi suhtautua tulevaisuuteen luottavaisesti jopa vahvemmin perustein kuin moni väkiluvultaan suurempi maakunta. Rohkaisen teitä kääntämään vielä teitä riesanneet lukuisat hallinnolliset rajatkin yhtä lukuisiksi yhteistyökumppaneiksi.
Näillä ajatuksilla tervehdin kaikkia keskipohjalaisia ja erityisesti Keski-Pohjanmaan liittoa, joka haluaa tällä seminaarilla juhlia järjestäytyneen maakunnallisen toiminnan 75-vuotistaivalta. Samalla toivotan työllenne mitä parhainta menestystä jatkossakin.