Kirkkopyhä Kallion kirkossa 27.10.13

Perinteinen keskipohjalaisten kirkkopyhä järjestettiin jälleen Kallion kirkossa 27.10.13. Paikalle oli saapunut runsas kuulijoiden joukko osallistumaan jumalanpalvelukseen sekä sen jälkeisille kirkkokahveille.

Kallion kirkko (kuva: Heikki Sipilä)

Kallion kirkko (kuva: Heikki Sipilä)

Kirkkokahvien odotettu puhujavieras oli tuore eläkeläinen, emeritus valtiosihteeri Raimo Sailas. Sailaksen syntyjuuret ovat Nivalassa ja hän aloittikin puheenvuoronsa muistelemalla omaa lapsuuttaan ja kasvuympäristöään. Hän pohti myös Nivalan ja Kalajokilaakson kuulumista Keskipohjanmaahan. Kalajokilaakso on raja-aluetta, jonka siteet Keskipohjanmaahan ovat vahvat monilla alueilla.

Näiden alustavien pohdintojen jälkeen Sailas puhui Suomesta hyvin menestyneenä maana monilla mittareilla mitaten. Menestyksen syyksi hän ehdotti Suomen asemaa poliittisesti ja uskonnollisesti idän ja lännen välillä sekä Suomen pohjoista sijaintia. Nämä tekijät ovat muokanneet kansasta sopeutuvan ja aloitekykyisen muuttuviin olosuhteisiin.

Nyt sanotaan Suomen elävän vaikeita aikoja. Tätä Sailas kutsui marisemiseksi, sillä tuskin koskaan monilla ainakaan materiaalisesti ei ole ollut parempia aikoja. Hän muistutti, että lähellä historiassa meillä on ollut nälkävuodet, joita monen isovanhempien vanhemmat ovat kokeneet. Vähän kauemmaksi 1690 luvulle mentäessä nälkä ja taudit tappoivat kolmasosan kansasta.

Raimo Sailas (kuva: Heikki Sipilä)

Raimo Sailas (kuva: Heikki Sipilä)

Suomen tulevaisuuden haasteina hän näki yhteiskunnan luottamuspääoman säilyttämisen ja vahvistamisen. Se on kivijalka kaikelle kehittämiselle. Sailas totesi, että elämme avoimessa maailmassa ja globaalit ilmiöt kohtaavat meidät. Meidän keinomme vastata siihen on pitää kansan koulutustaso korkeana. On tärkeätä opettaa nuoriso tekemään työtä ja pitämään vaatimustaso korkeana. Entisiin aikoihin verrattuna nykyään joudutaan ottamaan huostaan huomattava määrä lapsia. Tämä on merkki huolestuttavasta ilmiöstä yhteiskunnassa ja sen perussyihin on paneuduttava vakavasti.

Esitelmän jälkeen yleisö esitti runsaasti kysymyksiä Sailakselle, joihin hän vastasi miellyttävään ja asiantuntevaan tapaansa

Jumalanpalveluksessa sekä kirkkokahveilla musiikkia esitti kvintetti Vintturi-5 Juha Vintturin johdolla. Juhan isän suku on lähtöisin, kuten nimestäkin voi päätellä, Kaustiselta. Kvintetti esitti mm lauluja ”Kaustisen laulukirjasta”. Musiikki oli koskettavaa ja taidokasta, ja antoi kuulijoille kokemuksen että vaikuttavaa sanomaa voidaan tuoda esille myös ilon ilmapiirissä.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00