”Ei tänne mitään kuulu eikä täällä enää ketään olekaan!”, vastasi veljeni Aimo Määttälä (1941-2023) usein soittaessani hänelle Toholammin Määttälään tiedustellakseni kotikylän kuulumisia.
Velipoika ilmaisi tällä tavalla harminsa kylän elämän kuihtumisesta. Väki oli vähentynyt ja kylätie oli hiljentynyt.
Aimo siirtyi kylän miesvahvuudesta tuonpuoleiseen viime kesäkuussa ja näin asukasmäärä väheni jällen yhdellä henkilöllä.
Kotikylälläni on tapahtumarikas historia. Tähän on vaikuttanut vahva yhteis- ja talkoohenki, jotka ovat pitäneet kylän elämää yllä.
Itse olen saanut elää kylätoiminnan loistokautta mm. siihen aikaan kun olin nuorisoseuran puheenjohtaja muutaman vuoden 1960-luvulla.
Kuuluisat Määttälän hiihtokilpailut alkoivat jo 1930-luvulla ja yhdessä vaiheessa hiihtokeskuksena toimi sukumme kantatila Junnola, jonka pihalta
hiihtäjät lähetettiin ladulle ja päärakennuksen portailta jaettiin palkinnot menestyneille kisojen päätteeksi. Viisikymmentä luvulla hiihtojen
tapahtumakeskukseksi muodostui kyläläisten yhteisvoimin rakentama nuorisoseurantalo, joka mahdollisti myös uusia harrastuksia ja aktiviteetteja.
Hiihtokisojen yhteydessä nuorisoseuralaiset pitivät iltamia ja esittivät näytelmiä. Opintokerhoiltojakin pidettiin. Tansseja järjestettiin lauantai-
iltoina, joskus sunnuntaisinkin. Vireän kylän toimintoihin kuului myös jokavuotinen pääsiäiskokon rakentaminen. Kokkorisut kerättiin lähimetsistä joko hevos- tai traktorivetoisesti.
Iso kokko poltettiin pohjalaisperinteiden mukaisesti pääsiäislauantaina. Naapurikylän Kleemolan pojat yrittivät joskus polttaa Määttälän ison kokon jo ennen pääsiäislauntaita a
iheuttaen eripuraa ja tappeluitakin.
Pääsiäiskokko keräsi monien vuosien ajan sadoittain väkeä muistakin pitäjistä ja viereiselle maantielle kertyi pitkiä autojonoja.
Määttälässä eli myös vankka joulupukkiperinne. Nuoret miehet ja pojat kulkivat joulupukeiksi sonnustautuneina talosta taloon jouluaattoiltana ja
jakoivat lahjoja kunkin talon omasta lahjakontista. Siitä kilpailtiin, kuka olisi rumin pukki ja ketä lapset pelkäisivät eniten.
Pukkiperinnettä vaalittiin useimmiten viinan voimalla ja pukkkierroksen loppupäässä muutama pukki oli jo sammunut.
Jotkut isännät ja emännät kielsivät pukkien saapumisen, jotta lapset säästyisivät turhilta peloilta ja nuoruuden traumoilta.
Kuusikymmentäluvulla maaseutu alkoi tyhjentyä kun nuoret muuttivat kaupunkeihin ja Ruotsiin. Myös Määttälästä lähdettiin.
Kylän yhteiset riennot alkoivat hiipua ja palvelut heikkenivät. Jokavuotiset hiihdot lopetettiin, nuoriso ei enää rakentanut kylän yhteistä pääsiäiskokkoa.
Myös kyseenalaista mainetta saavuttanut joulupukkiperinne sammui kuten moni pukkikin tämän jouluperinteen hohdokkaimpina vuosina.
Maatalousnaisten ompeluseuroja ei enää järjestetty, nuorisoseura nukahti, talo sentään jäi. Kylän koulu lakkautettiin, ainoa kauppa sulki ovensa.
Postipalvelut siirtyivät kirkonkylälle. Yhteis-ja talkoohenki kuitenkin jäivät kuitenkin joten kuten elämään.
Määttälän kyläyhdistys perustettiin 1980-luvulla ja se rakennutti Tokontien varteen kahden rivitalon muodostaman seniorikodin Rautamikon, johon
ikääntyvät kyläläiset saivat asettua ja jäädä kyläläisten keskuuteen. Asuntojen lisäksi Rautamikon yhteyteen valmistettiin kerhohuone, jossa
kyläläiset saavat kokoontua erinäisiin tilaisuuksiin ja kokouksiin. Yhteisvoimin kyläläiset maalasivat nuorisoseurantalon, jonka nimi muuttui
kylätaloksi. Maantien varteen nousi edustava, hyvin maalattu linja-autopysäkki, jonka kyljessä komeilee kylän nimi.
Viime aikojen yhteiset toiminnat ovat omalla tavallaan pelastaneet kylää eikä se ole täysin kuollut vaikka lähellä viimeistä etappia on ollutkin.
Sen verran toimeliasta kylän elämä on nykymittareilla tarkasteltuna ollut, että Keskipohjalaiset kylät ry. palkitsi sen Vuoden kylä- tittelillä vuonna
2021. Onneksi olkoon näin jälkikäteen!
Keskipohjalaiset kylät ry. Vuoden kylä v. 2021.
Mikko Määttälä