Kannus kuului 1400-luvun alussa Suur-Pedersören alueeseen. Myöhemmin se liitettiin osaksi Suur-Lohtajaa. Myöhäiskeskiajalla Kannus kasvoi Suur-Lohtajan suurimmaksi kyläkunnaksi, jonka kolmisenkymmentä taloa sijaitsi hajallaan Kannusjoen eli nykyisen Lestijoen rannoilla jokisuulta Toholammille asti.
Kannuksen ensimmäinen kirkko lienee valmistunut vuonna 1674, ja se oli käytössä lähes yhdeksän vuosikymmentä. Pari sukupolvea myöhemmin olevasta riitajutusta käy selville, että kirkon kellotapulin ja kirkkotarhan rakennusmestarina oli ollut oman kylän Lauri Erkinpoika Sämpilä. Hän ei ollut saanut työstään muuta palkkaa kuin kolme ilmaista hautapaikkaa itselleen ja perillisilleen. Keväällä 1761 kyläläiset päättivät rakentaa uuden kirkon ja vanhan kirkon tarpeisto varattiin uuden kirkon tarpeisiin. Uuden kirkon rakentaminen laitettiin alulle 11. tammikuuta 1790 ja rakennusmestariksi päätettiin valita Matti Honka. Honka rakensi kirkkoa 64 päivää. Palkakseen Honka sai viisi kuparitalaria päivältä eli yhteensä 320 talaria.
Kannuksen kylän väkiluku kasvoi 1800-luvun alussa voimakkaasti. Vuonna 1810 kylässä oli 1 766 asukasta ja 1840 jopa 2 825. Tämän jälkeen asukasluvun kasvu rauhoittui ja vuonna 1890 kunnassa oli 3 796 asukasta. Kannuksessa tehtiin 1870-luvulla rajajärjestelyitä, kun Mutkalamminkylästä siirrettiin Himangan Himankakylään Ainalin ja Ojan talot. Aikaisemmin 1860-luvulla oli siirretty Kannuskylä ja Hillilän kylä Himankaan. Kannuksen toinen kirkko ehti olla tehtävässään hieman yli viisi vuosikymmentä, kun salama iski siihen ja poltti sen poroksi 31. heinäkuuta 1813. Koska kirkko paloi päiväsaikaan, melkein kaikki sen omaisuus ehdittiin pelastaa. Tulipalon jälkeen kirkkomaata vartioi neljä miestä.
Heti palon jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan uuden kirkon rakentamista.
Toholampilaiset olivat lähettäneet kannuslaisille tiedon, jossa he lupasivat, että varakkaimmat talolliset antavat rakennushirsiä ja muita rakennustarpeita uutta kirkkoa varten. Kirkon rakennusmestarina oli kaustislainen Heikki Kuorikoski, jonka käsialaa lienevät myös kirkon piirustukset. C. Bassin piirustukset eivät täydellisesti vastaa kirkon nykyistä muotoa. Malliltaan Kannuksen uusi kirkko on ristikirkko. Kirkko valmistui 26. syyskuuta 1817.
Ylikannuksen kylä itsenäistyi Suur-Lohtajasta vuonna 1859. Tällöin myös kunnan nimeksi muodostui Kannus. Pohjanmaan rata vilkastutti valmistuttuaan vuonna 1886 Kannuksenkin elämää. Kylään perustettiin useita kauppoja ja rautatieaseman läheisyyteen perustettu Eklövin saha toi vaurautta kunnalle. Kuntaan oli jo aiemmin perustettu maakauppa, 1880-luvulla tuli tiilitehdas, maidonkuorinta-asema ja höyrymeijeri. 1800-luvun lopulla alkanut siirtolaisuus vei myös kannuslaisia Yhdysvaltoihin. Vuosien 1872–1917 välisenä aikana Yhdysvaltoihin muutti 2 555 asukasta. Tunnetuin Yhdysvaltoihin muuttanut kannuslainen oli Oskari Tokoi.
Talot huokuvat historiaa
Mäkiraonmäki kulttuuriympäristönä
Mäkiraonmäki on ainoa Kannuksen palossa vuonna 1934 säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskokonaisuus. Suurin osa alueen rakennuksista on 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, mutta osassa rakennuksista on rakennusosia 1700-luvulta. Alue on Museoviraston vuoden 2009 valtakunnallisesti arvokkaiden rakennusten inventoinnissa todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetun kulttuuriympäristön alueeksi (RKY 2009). Makasiinirakennusta lukuunottamatta rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan, mikä tekee alueesta poikkeuksellisen museoalueen.
Mäkiraonmäki oli 1800-luvulla Kannuksen kaupallinen keskus, jossa oli seudun ainoa kauppa, apteekki, värjäämö sekä kivikuppitehdas. Mäen eteläpuolella oli isohko aukio ja sen länsipuolella sijaitsi kunnan lainamakasiini ja itäpuolella kylien kirkkotallit (lisää kirkkotalleista…kts. Tokoin muistelmat). Lainamakasiinin läheisyydessä mäen rinteessä sijaitsi J.P. Sahlgrenin kauppapuoti, josta osa on edelleen olemassa osana Kuntalaa.
Kuvassa alla Mäkiraonmäkeä 1900-luvun alussa. Vas. Kirkon ja makasiinin kulmaa, Sahgrenin talo (nyk. Kuntala), Värjärin tupa (nyk. Työväentalo), Joosepin, Aapan ja Topiaan talot, etualalla jauhomakasiini ja Kivestön rakenteilla oleva talo. Oikealla syrjäkyläläisten kirkkotallit, joista jotkut jopa lämmitettäviä niin, että pystyi yöpymäänkin. Valokuvissa on pyritty tuomaan esille vanhimpia näkymiä ja historiallista perinnettä Mäkiraonmäeltä.
Henkilö- ja talohistoriaa
Johan Petter Sahlgren
J.P. Sahlgren syntyi 24.6.1826 Saloisissa, lähellä Raahea. Hänen isänsä kuoli varhain ja äitinsä avioitui pian lukkari Daniel Paseliuksen kanssa, jonka myötä perheen talouskin koheni. Äitinsä avioliiton kautta opinhaluiselle Johan Petterille avautui muutaman vuoden opiskelumahdollisuus Oulussa. Vuonna 1846 toukokuussa Paseliuksen perhe tuli Kannukseen lukkarin uudelle virkapaikalle. Vuotta myöhemmin 21-vuotias Johan Petter seurasi perhettään. Perhe asui Lukkarin puustellissa jokirannassa nykyisen K-kaupan liepeillä. Kului kaksi vuotta ja J.P. avioitui Wilhelmiina Jokelan kanssa. Aviopari jäi asumaan vaimon kotitaloon Mäkiraonmäelle. Vävynä J.P. sai tottua talon töihin senaikaisen viljelyskulttuurin mukaisesti, mutta mieli ja itseopiskelu paloi yrityselämään. Niinpä heti maakaupan vapauttamisen jälkeen vuonna 1860 senaatti myönsi 34-vuotiaalle Sahlgrenille SuurLohtajan ensimmäisen maakauppaluvan, joka oli ensimmäisiä myös Pohjois Suomessa. Kauppapuoti perustettiin J.P:n appivanhemmiltaan ostaman talon kamariin. Sitä ennen hänet oli jo nimetty tärkeään luottamustehtävään seurakunnan kirkkoväärtiksi. Seurakunta huolehti silloin hengellisten asioiden lisäksi myös maallisen hallinnon tehtävistä, joten vastuualue oli mittava.
Kaupan ohella J.P. jatkoi tilan viljelyä uusien oppien mukaisesti liittymällä Vaasan läänin maanviljelysseuraan. Lukuisat liiketoimet lisäsivät taas luottamustehtäviä. J.P. valittiin kuntakokouksen esimieheksi vuonna 1868. Niinpä 23.1.1869 kuntakokous teki edistyksellisen päätöksen kansakoulun perustamisesta. Kannuksen koulusta tuli perustamisvuotenaan maamme pohjoisin kansakoulu. Sitä ennen eli vuonna 1864 J.P. oli yhdessä apteekkari Wichmannin ja kruununvouti Holmin kanssa perustanut Kannukseen ensimmäisen kirjaston Mäkiraonmäelle.
Kuntakokouksen esimiestehtävien siivittämänä J.P. valittiin valtiopäiville talonpoikaissäädyn edustajana vuonna 1882. Suurimpana saavutuksenaan siellä pidetään hänen ja ylivieskalaisen Pietari Päivärinnan ajama ratahanke Kokkolasta Kannuksen ja Ylivieskan kautta Ouluun, joka toteutui 1886. J.P. oli mukana 14.5.1886 vastaanottamassa ensimmäistä junaa ja tässä tilaisuudessa Sahlgren sai kannuslaisten kiitoksena hankkiman taskukellon. J.P. Sahlgren kuoli Kannuksessa 6.9.1889.
J.P.Sahlgrenin kauppapuoti/KUNTALA
Alun perin nykyisen rakennuksen paikalla sijaitsi Sahlgrenin kauppapuoti vuodelta 1860.
Remontoitu Kuntala on rakennushistorialtaan Mäkiraonmäen nuorin rakennus, ja se edustaa tyyliltään 1900-luvun alkupuolen julkisten rakennusten rakentamistapaa. Kuntala on todennäköisesti osittain rakennettu J.P.Sahlgrenin talon ja kauppapuodin ympärille. Vanhimman rakennusosan epäillään kuitenkin vahvasti olevan 1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alusta. Tässä osassa J.P.Sahlgren piti maakauppaansa.
Kannuksen kunnan omistukseen rakennus siirtyi vuonna 1928, jolloin se palveli kunnantalona lähes 50 vuoden ajan. Kuntalassa toimi kirjasto vuodesta 1931 aina talvisotaan asti. Sodan puhjettua kirjasto siirtyi kuudeksi vuodeksi Aapan talolle ja Kuntalan tilat otettiin osittain kansahuollon käyttöön.
Kirjasto palasi Kuntalan alakertaan vuonna 1975, kun kunnantoimisto muutti virastotaloon. Vuonna 1978 kirjasto muutti Siltakadulle ja Kuntalan tiloja vuokrattiin asunto-, toimisto- ja varastokäyttöön. Viime vuodet rakennus on ollut pääosin museon säilytystilana.
Sämpilän Jaakko
Kaisa ja Jooseppi Jokela
JOOSEPIN TALO
1800-luvun lopulla taloa asutti muistitiedon mukaan Sämpilän Jaakko, jonka talonpito ei kummoista 
ollut. Talon viimeinen isäntäpariskunta tuli Mäkiraonmäelle Välikannuksesta Kaisa Lovisa o.s. Hollanti ja Josef Johansson (Jooseppi) Kattilakoski. Pariskunta oli vihitty 19.2.1875 ja sukunimi muuttui Mäkiraonmäelle muuton yhteydessä Jokelaksi. Pariskunnalle syntyi 11 lasta, mutta vain Jaakko, Maria, Antti ja Saima selvisivät aikuisikään.
Kaisa ja Jooseppi Jokela
Jokelan eli Joosepin talo on rakennettu ilmeisimmin 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa, tähän viittaavat mm. talosta löytyneet tapettikerrokset sekä seinien vuoliaisrakenne. Rakennus on tyypillinen keskipohjalainen talonpoikaistalo peräkamarituvilla. Tyyliltään se on yksinkertainen. Rakennuksen ulkoasussa ei ole ollut paljoa koristeellisia tai edes jo yleisesti tuohon aikaan käytössä olleita viimeisteltyjä yksityiskohtia. Keskeisen sijaintinsa johdosta talo tarjosi yösijaa niin koulukortteeria tarvitseville kuin kauempaa syrjäkyliltä kirkonmenoihin tuleville. Talo jäi asumattomaksi vuonna 1976 ja se siirtyi 1980-luvulla Kannuksen kaupungin omistukseen. Rakennukseen on tehty 1980-luvulla osittaisia korjaustoimenpiteitä, viimeisimmät korjaustoimenpiteet on tehty vuosien 2009–2012 aikana.
Axel Humble ym.
Topias Jokela
TOPIAN TALO
Ennen Topias Jokelan perheen asumista talossa pidettiin Kokkolan haara-apteekkia, jonka hoitajana oli Axel Humble 1870-1894 viljellen lukuisia yrtti- ja lääkekasveja talon puutarhassa. Haara-apteekissa oli vielä kolme hoitajaa ennen itsenäistä Aspelinin ”pitsiapteekkia” kylän keskellä. Nämä apteekkarit olivat Axel Haglund 1894-1895, Augustinus Laurén 1896-1900 ja Johan Kjeruff 1900-1903. Juho Topias Jokela syntyi 6.10.1842. Hänen vanhempansa olivat Aapa Juhonpoika s. 1793 (silloin sukunimi Isorako) ja Maria Juhontr Jokela, o.s. Finholm. Topiaan esivanhemmista löytyy luultavasti Mäkiraonmäen vanhimmat asukkaat. Mäkeähän oli aikain saatossa kutsuttu Isonraon hautakankaaksi (tervanpolttoaluetta). Topias avioitui vasta yli viisikymmenvuotiaana Maria Lusiina o.s.
Korven kanssa. Pariskunnalle syntyi neljä lasta: Ilmari, Saima, Antti ja Ida. Kun Aapan talo jaettiin, muutti Topias perheineen Pikkutupaan, joka oli Topian taloa vastapäätä. Myöhemmin 1910 he hankkivat omistukseensa Topian talon, jonka myyjänä oli Topian veljenpoika Aapraham Jokela. Pikkutupa siirtyi sitten aikanaan perinnönjaossa Ida-tyttärelle, joka myi talon eskolalaisille ostajille siirrettäväksi kotikylälleen. Kerrotaan, että talossa olisi majoittunut venäläisten joukko-osasto 1917-1918 ja apteekki palasi sinne tilapäisesti Kannuksen vuoden 1934 palon jälkeen. Topian talo siirtyi Kannuksen kunnan omistukseen noin 1970 ja siinä oli joitakin vuokralaisia ennen sen vuokraamista 1990-luvulla Lestijokilaakson Taideyhdistykselle, joka vieläkin talossa toimii.
Jokelat
Mäki-Jokelat AAPAN TALO
Aapa Jokela rakensi veljensä Topian kanssa Aapan talon vuonna 1888. Aapa (1844-1917) oli mennyt naimisiin sieviläisen Kustaava o.s. Rääsiön (1848-1906) kanssa. Lapsikuolleisuus oli vielä hyvin yleistä ja niin tämäkin perhe menetti kuusi lasta ja viisi selvisi aikuisikään. Leveämmän leivän perään matkasi lapsista Aapraham (Haami), Matilda ja Sulo Amerikkaan ja Artturi Australiaan. Artturi jäikin pysyvästi reissulle, mutta toiset palasivat kotiSuomeen. Isokokoinen Haami toimi jo Kannuksessa ollessaan poliisina ja muutti noin 1911 Himangalle poliisiksi. Haami oli ostanut Amerikan tienestillään Topian talon ja luopui siitä tuolloin. Akseli (1888-1954) jäi kotitilalle isänsä Aapan kanssa. Akseli avioitui Fanny o.s. Riipan (1895-1986) kanssa.
Talo oli tunnettu syrjäkyläläisten hautajaisten eli kräviäisten pitopaikkana. Lisäksi lisätuloja tuli vuokralaisista, joita olivat mm. koululaiset tai kaukaisemmat hautajaisvieraat. ”Meille mahtuu aina” Akseli ja Fanni saivat viisi lasta; Annikki, Kerttu, Lauri, Heimo ja Vuokko. Vuorinen muutti perheen sukunimen Mäki-Jokelaksi, mutta sisaruksista Heimo piti Jokela sukunimensä. Lauri jäi asumaan taloon Terttu-vaimonsa kanssa. Perheen pojat varttuivat talossa ja vanhemmat tekivät Ruotsiin kaksi reissua ennen Kannukseen asettumistaan. Lauri myi syntymäkotinsa Kannuksen kaupungille vuonna 1997, jonka jälkeen talo on ollut Kannus-Seura ry:n ja Kannuksen 4H -yhdistyksen käytössä. Nykyään talossa pidetään Lestijokilaakson taideyhdistyksen toimesta kesäkahvilaa. Muutamassa huoneessa on tällä hetkellä esillä koulumuseon vanhempaa esineistöä.
Perimätiedon mukaan 1800-luvun puolivälin jälkeen rakennetun talon alaosan hirret ovat Lestijärveltä tuotua punahonkaa ja yläosan hirret olisi tuotu Kannuksen lähistöltä.
Matti Ek ym.
KIRJURINTUPA
Alun perin tupa tehtiin ilm. riihestä, josta kertovat mustuneet hirret. Oskari Tokoi kuvaa taloa seuraavasti: ”Pienuudestaan huolimatta Matti Ekin asunto oli aistikas ja puhdas, mistä vaimo Loviisa piti hyvän huolen. Siinä ei oikeastaan ollut muuta kuin yksi huone, jossa oli kolme ikkunaa ja peräikkunan alla Matin kirjoituspöytä.
Matts Andersson Ek syntyi Kälviällä 20.8.1836 ja kuoli Kannuksessa vuonna 1911.
Hänen isänsä oli ruotusotamies Anders Erikson Ek ja ätinsä Anna Johanneksentytär Heikkinen. Matin vaimo Loviisa oli syntynyt v. 1829 Abraham Eriksonin ja Brita Sofia Juhontyttären perheeseen Kälviän Mattilassa Tullinkankaan torpassa. Matti ja Loviisa vihittiin Kälviällä 1.5.1864 Matin ensimmäiseen ja ilm. Loviisan toiseen avioliittoon. Nuoripari (Matti 32 ja Loviisa 39) muutti Kannukseen 22.2.1869 ja asettuivat asumaan Mäkiraonmäelle heille rakennettuun valtion virkataloon. Vuoden 1899 keisarin adressissa Matti Ekin ammattina mainitaan yövahti! Loviisa kuoli 8.7.1900 noin 70-vuotiaana ja Matti jäi yksin mökkiin.
Kirjurintupa 1950-luvulla
Tokoi kertoo, kuinka hän viimeisen kerran tapasi Matin Raasakan tanhuan pienessä mökissä, joka sijaitsi lähellä Tokoin taloa. Halvauksen saaneena Matti makasi ruumiillisesti avuttomana, mutta henkisesti vieläkin virkeänä. Kunnan huutolaisena, terveytensä menettäneenä ja unohdettuna Matti Ek kuoli 18.3.1911 lähes 75-vuotiaana. Kuolleitten luettelossa Matti Ek mainitaan entisenä poliisikonstaapelina, vaivaishoitolaisena, kuolinsyynä vanhuus. Tokoi päätti kertomuksensa Matti Ekistä:
–hänen sielussaan vieläkin eli toivo ja usko uuden huomenen koittoon!
Matti Ekin jälkeen jakamatonta taloa hallinnoi Jokelan perintötila, kunnes vuonna 1923 Akseli Jokela (myöh. Mäki-Jokela) sai lainhuudon perustettuun 0,0201 manttaalin tilaan. Mäki-Jokelat myivät 30.6.1937 tilan Taavi Mäkelälle 7000 markan kauppahinnasta (nykyrahassa 2484 euroa). Taavi Mäkelä ja oikeudenomistajat myivät 28.8.1973 tilan kirvesmies Eero Siipolle 5000 markan kauppahinnasta (nykyrahassa 5848 euroa). Eero Siipo (s. 29.8.1942 – k. 24.6.2016) asui talossa äitinsä Iida Johanna (Hanna) Siipon o.s. Rekilä kanssa (s. 19.10.1907 – k. 5.2.1993). Eeron kuoleman jälkeen tila siirtyi ainoalle sukulaiselle, Saara-siskolle, joka lahjoitti kiinteistön Kannus-Seuralle 21.10.2016.
TYÖVÄENTALO
Värjäreitä ja vahtimestareita
Rakennus on alkuperäisellä paikalla, mutta se oli alun perin yksikerroksinen, jossa asui ”färjäri-Jussi” Työväenyhdistys sai omat tilat 1909, kun se osti ns. Värjärin tuvan Juho Kivestöltä. Ennen Kivestöä siinä toimi värjärinä mm. Anders Österberg ja Henrik Melender. Melender oli poliisi Samuel Kupilan isoserkku. Sahan toiminnan myötä työväestön toiminta oli vilkasta ja mm. Oskari Tokoi kävi talossa pitämässä puheita. Lestijokilaakson osuusliike aloitti toimintansa työväentalon tiloissa 1923, kunnes sai paremmat liiketilat kylän keskustasta. Vahtimestareina työväentalossa ovat toimineet ainakin Tommi Metsäranta Aili-vaimonsa kanssa. Tommi piti talossa myös suutarinverstasta.
Metsärannan jälkeen vahtimestareina ovat olleet mm. Landinin, Jämsän, Lammin ja Kannussaaren perheet. Vahtimestarin perhe asusti silloin nykyisessä Oskari Tokoi –museon tiloissa. Talo on valtioneuvoston päätöksellä suojeltu ja sen peruskorjauksen vihkiäisiä vietettiin keväällä 1989. Nykyisin talo on Oskari Tokoi –Seuran omistuksessa ja monipuolisessa käytössä perhejuhlista seminaareihin tai koulutustapahtumiin.
1907 1910
Kannuksen palon (1934) jälkeen rakennus toimi kenttäkeittiönä sekä Lottien ruoanjakelupisteenä Talvi- ja jatkosodan aikana se oli sotilaiden väliaikainen majoituspaikka sekä Karjalan evakoiden ensimmäinen majapaikka. Rakennuksen omistus siirtyi Kannuksen kunnalle vuonna 1982. Samana vuonna esitettiin, että rakennus tulee purkaa, koska sen katsottiin heikentävän alueen käyttöä museorakennusten korttelialueena. Kunnanhallitus teki purkupäätöksen vuonna 1982, mutta paikalliset yhdistykset vastustivat päätöstä ja rakennusta esitettiin suojeltavaksi rakennussuojelulailla ja Valtioneuvosto asetti sen suojeluun rakennusperintölailla vuonna 1982. Kannuksen kaupunki lahjoitti rakennuksen vuonna 1986 perustetulle Oskari Tokoi-seuralle. Työväentalo kunnostettiin arkkitehti Matti Huusaaren suunnitelmien mukaisesti. Talo vihittiin käyttöön vuonna 1989.
Lainamakasiini/Kannuksen museo
Valtiovalta esitti lainamakasiinien perustamista siemenviljojen turvaamiseksi huonojen satovuosien varalle. Suur-Lohtajan alueelle pitäjänkokous päätti perustaa lainamakasiinit vuonna 1857. Kannuksen lainamakasiinin rakensi Aaprami Matinpoika Nisula ja se oli omiaan auttamaan asukkaista 1860-luvun nälkävuosista selviämisessä. Lainamakasiinien merkitys väheni liikenneyhteyksine, kuten rautatieyhteyden myötä 1880-luvulla.
Rakennettu vuonna 1858 ja se alun perin sijaitsi kirkon ja Mäkiraonmäen välissä kohdalla, jota nyt halkoo kantatie 27. Makasiini siirrettiin Kajaani-Kokkola tienteon yhteydessä Lestijoen itäpuolelle ja se paikka tunnetaan nykyään Museokankaan nimellä. Vuonna 1990 lainamakasiini siirrettiin takaisin Mäkiraonmäelle nykyiselle paikalleen. Alun perin rakennus toimi makasiinina, jonne kannuslaiset maksoivat viljaveronsa, ja sieltä voitiin antaa vilja-avustusta niille, jotka sitä tarvitsivat. Lainamakasiinissa toimiva kotiseutumuseo avattiin vuonna 1991.
Alueen muita rakennuksia
Tuulimylly
Alun perin sijainnut Kannuksen Rättyässä. Siirretty Mäkiraonmäelle 1990-luvulla.
Tyypiltään se on jalkamylly, joka on myllytyypeistä vanhin, keskiajalta, mutta niitä
rakennettiin Suomessa pientilallisten talouskoneena siihen asti, kun sähkö sivuutti
tuulivoiman sata vuotta sitten.
Aitat
Mäki-Korvelan vilja-aitta
Rakennettu 1700-luvun
lopulla. Siirtyi kunnan
omistukseen vuonna 1984.
Siirretty Kannuksen
Luomalasta Väliviirteelta
Mäkiraonmäelle vuonna 1994
Ruumisaitta
Siirretty Aapatalon edustalle Museokankaalta vuonna 1994. Museokankaalle aitta oli tuotu Petäjästä
Välikannuksesta. Vielä 1900-luvun alussa kuoltiin yleensä kotona. Kuoleman jälkeen ruumis pestiin ja puettiin joko tuvassa tai saunassa. Sen jälkeen vainaja asetettiin ruumislaudalle aittaan (joskus myös riiheen odottamaan hautajaispäivää.
Sofian lava
Esiintymislava Sofia rakennettiin Mäkiraonmäelle vuonna 2004, kun Lestijokilaaksossa vietettiin Valtakunnallisia Kotiseutupäiviä Kannuksen ollessa keskuspaikkana. Rakentamiseen saatiin Leader-rahoitusta n. 75 %, loppurahoitus saatiin avustuksena paikallisilta yrityksiltä, yhteisöiltä ja talkootyöstä. Sofia sai nimensä nimikilpailun tuloksena. Sofia oli J. P. Sahlgrenin vanhin tytär ja asui elämänsä Mäkiraonmäellä.
Esiintymislava on kesäisin vilkkaassa käytössä. Vuosittaisen kotiseutujuhlan lisäksi Sofialla on
pihasoittoja, näytelmäesityksiä ym. tapahtumia. Keskiosan kate saatiin Sofialle vuonna 2022 myös
Leader-rahoituksen, talkootyön ja lahjoitusvarojen avulla.
Kannuksen Vanhakaupunki Mäkiraonmäki antaa unohtumattoman elämyksen kävijöille. Sovittaessa
on mahdollisuus saada vielä opaspalvelun, joka valottaa historiaa syvemmin. Taideyhdistyksen
ylläpitämä Aapan kahvila tarjoaa virvokkeita ja purtavaa tulijoille.
Kesän tapahtumat löytyvät osoitteesta:
https://www.facebook.com/Kannuskulttuuri/?locale=nn_NO
Tervetuloa!
Eero Hanni pj
Kannus-Seura ry
[email protected]
puh. 040-7711221