Minulla on tänne Kleemolan kylään vankat sukusiteet ja sitä kautta myös monenkirjavat muistot. Sekä isäni että isoisäni saivat puolisonsa Kleemolasta.
Isoisäni Aaron Rikhard Määttälä (1881-1911) avioitui Amanda Hedvig Antintytär Kleemolan kanssa vuonna 1902 ja niin Amanda muutti Määttälään Junnolan talon emännäksi. Isoisäni kuoltua Manta avioitui isoisäni vanhemman veljen, myös leskeksi jääneen Otto Määttälän (1867-1948) kanssa. Otto Määttälä oli Kleemolan koulun johtokunnan jäsen silloin kun koulu aloitti toimintansa ennen koulurakennuksen valmistumista. Osa Määttälän kylästä kuului silloin Kleemolan, osa Purontaksen koulupiiriin. Niinpä osa Määttälän lapsista kävi koulunsa täällä joen toisella puolella. Isäni Aaro Anders Määttälä avioitui Kleemolan kylän tytön Lilja Jokelan kanssa. Molemmat olivat aikoinaan tämän koulun oppilaita.
Äitini syntymänkodista Hautalasta tuli minun mummolani. Mirja-mummon mies Oiva oli kuollut 47-vuotiaana vuonna 1938. Mirjalla oli talossaan syytinkiläisenä eli alivuokralaisena Sylvi Kauppinen, joka oli aikoinaan tämän koulun keittäjä. Määttälän kylä sai Kleemolasta siis kaksi miniää. Vuosikymmeniä myöhemmin tämä väestöpoliittinen epätasapaino korjaantui, kun Määttälä luovutti vastineeksi 27 kylän lasta Kleemolan koulun oppilaiksi samalla kun Määttälän kyläkoulu lakkautettiin. Aivovuoto kotikylästäni oli näin alkanut.
Minun ensikosketukseni Kleemolan kouluun tapahtui kun olin vielä pikkupoika. Pääsin mummolassa asuneen koulun keittäjän Sylvi Kauppisen mukana Kleemolan koulun kuusijuhlaan. Se oli valtava elämys! Juhlatilaksi muutetussa luokkahuoneeessa oli metsästä kaadettu, huolellisesti koristeltu kuusi ja steariinikynttilät paloivat luoden lämmintä tunnelmaa. Joululauluja laulettiin ja lahjakkaat Kleemolan lapset esittivät useitakin joulukuvaelmia.
Sain kokea uudestaan Kleemolan koulun kuusijuhlan tämän vuosituhannen alussa kun olin muuttanut Tukholmasta Toholammille ja jatkoin toimittajan töitä. Tein YLE:n radiouutisiin jutun maalaiskylän koulun kuusijuhlasta. Tämä kuusijuhla oli erilainen siihen aikaisempaan verrattuna. Luonnonkuusen oli korvannut muovikuusi eikä eläviä steariinikynttilöitä ollut. Luonnonkuusen puuttuminen selitettiin lasten allergioilla ja elävät kynttilät oli jätetty pois ilmeisesti paloturvallisuuden vuoksi.
Nuorena poikana kävin usein Mirja-mummon luona Hautalassa ja kesäisin matka taittui jalan tai polkupyörällä. Mummolaan mennessä Lestijoen ylitys siltaa pitkin sujui hyvin, mutta sitten alkoi pelottaa. Erkintalon pihapiirissä mäen päällä tapasi norkoilla Kleemolan poikia ja minusta alkoi tuntua, että naapurikylän tunkeutujalle annetaan varmasti turpiin. Joskus poikaporukan riveistä huudeltiin minulle ja tietenkin koin nämä huudot uhkauksiksi, selkäsauna olisi tulossa! Mitään pahempaa ei kuitenkaan tapahtunut ja yleensä käynnit Kleemolan puolella sujuivat rauhanomaisesti.
Perheemme ohjelmaan kuului osallistuminen maataloustöihin Hautalan eli mummolan pelloilla, joskus Silfverbergissä eli Silvastissa saakka. Pelloille menimme milloin traktorilla, milloin hevoskärryn kyydissä. Joskus sain ratsastaa hevosellamme kotoa Määttälästä Hautalan maille tai päin vastoin, kun työkoneet oli siirretty valmiiksi Kleemolan puolelle. Ryhdikkäälle naapurikylän yksinäiselle ratsastajalle Kleemolan pojat eivät uskaltaneet huudella.
Kleemolan ja Määttälän kylien asukkailla on ollut läheistäkin yhteistyötä. Kleemolan nuoret osallistuivat Määttälän nuorisoseuran toimintaan ja heitä oli mukana mm. näytelmissä, joita seurantalolla esitettiin. Tässä yhteydessä palautuu mieleen erityisesti Annalan perhekunta. Kleemolan miehiä ja naisia oli mukana myös kuuluisien Määttälän hiihtokilpailujen järjestelyissä. Hiihtokisat oli jokatalvinen kohokohta Määttälässä.
Kyliemme välillä on ollut myös vakavia jännitteitä. Nuoruusvuuosinani kuulin vanhemmilta pojilta, kuinka Kleemolan pojat kävivät sytyttämässä Määttälän ison pääsiäiskokon tuleen jo ennen pääsiäislauantaita, jolloin kokko oli tapana polttaa. Näin tapahtui väitteiden mukaan ainakin muutaman kerran. Tätä Määttälän nuoret eivät sietäneet, olihan iso kokko kylän nuorten suuri vuotuinen aikaansaannos. Kuvioon kuului myös se, että Kleemolan poikien tuhopolttojen jälkeen Määttälän nuoret miehet lähtivät niinkutsutulle ristiretkelle joen toiselle puolelle. En kuullut, mitä näiden ristiretkien yhteydessä tapahtui, mutta selvästi kyseessä olivat kostotoimet.
Koulumaailman mullistukset oppilassiirtoineen aiheuttivat kireyttä kylien välille.
Muutoin kylämme ovat kokeneet saman maalaiskylille ominaisen kehityksen. Väkeä on muuttanut muualle, kylässä olleita palveluja on lopetettu tai ne ovat siirtyneet kauemmaksi. Harrastustoiminta on hiipunut. Kylätiet ovat hiljentyneet, mutta sinnikkäimmät kotikyliinsä kiintyneet ovat jääneet kotikonnuilleen.
Yleensäkin maaseudun elämä on joutunut kovalle koetukselle ja paineen alle. Tähän sisältyy maaseudun elinkeinoja vastaan tapahtuva pääkaupunkivetoinen propaganda, jota myös valtamedia harrastaa. Samalla maaseudun elinkeinoja ja toimintavapauksia on rajoitettu tai ollaan rajoittamassa.
Mutta sinnikkyyttä ja idearikkautta on kuitenkin näillä seuduilla riittänyt. Tämän ansiosta kylien elämää on voitu pitää yllä ja niissä on viihdytty. Voisi väittää, että kylien pelastus on asukkaiden kesken vallitseva naapurisopu, sujuva yhteistyö, auttamishalu ja luontainen ahkeruus. Ne ovat eväät, joilla täälläkin on pärjätty.
Parhaat naapurikylän onnittelut Kleemolan kylälle ja sen 100-vuotiaalle koululle!
Teksti on tiivistelmä Mikko Määttälän puheesta Toholammin Kleemolan koulun 100-vuotisjuhlassa 4.5.2024.