Vietin nuorena poikana paljon aikaa navetassa lehmien ja muiden kotieläinten parissa ja nämä navettahetket palautuvat usein mieleen monenkirjavina muistoina.
Navettaan ja lypsytöihin minut johdatti se, että meille ostettiin Alfa Laval-merkkinen lypsykone, jonka käyttäminen uskottiin talon nuorimmalle miehelle eli minulle, vaikka perheen keskuudessa minut tiedettiin teknisesti täysin lahjattomaksi. Lypsykoneen käyttäminen kuitenkin kiinnosti ja olihan kyseessä korkean tason luottamustehtävä. Minulle langenneeseen konelypsäjän rooliin vaikutti sekin, että Lilja-äidin kanssa navettatyöt siihen asti jakanut Aaro-isäni sairastui sydäntautiin ja joutui vähentämään töitä. Minä siis sain lypsäjän viransijaisuuden, josta tuli ajan mittaan vakituinen vakanssi. Sain jatkaa tätä vakanssin hoitamista äitini rinnalla siihen saakka kunnes lähdin armeijaan.
Olin navettatöissä lähinnä viikonloppuisin, koska arkisin piti käydä oppikoulua kirkonkylällä. Joskus tästä työjärjestyksestä täytyi poiketa ja koulun jälkeen piti vaihtaa navettavaatteet päälle ja ryhtyä hommiin. Navettatöihin antautuminen merkitsi viikonloppuisin varhaisia herätyksiä, jotka eivät oikeastaan sopineet nuoren pojan kiihkeään ja huvittelunhakuiseen elämäntapaan. Sopeutumista helpottivat kuitenkin äidin toimittamat lempeät aamuherätykset vinttikamarin ovensuusta: ”Huomenta, Mikkoo-nyt navettaan!”
Navettatyöt alkoivat sekä aamuisin että iltaisin rankimmasta päästä eli sonnan (lannan) luomisella lehmien takana olevista laareista navetan päädyn ulkopuolella sijaitsevalle tunkiolle (lantalaan). Sitten karja ruokittiin; äiti valmisti suurukset navetan päädyssä sijaitsevan karjakeittiön tulisijan päällä sijaitsevassa padassa ja minä kannoin ruokaämpärit nälkäisten lehmien eteen. Jotkut lehmät varmistivat aamiaisen saannin huutamalla äänekkäästi, ”ammuuu!”
Silloin tällöin piti olla kätilönä kun lehmä poiki (synnytti vasikan). Tämä tarkoitti sitä, että vasikkaa piti vetää sorkista ulos lehmän takapuolesta. Uuden elämän syntyminen oli aina koskettava ja hurmaava elämys, joskus tuli tippa silmään. Silloin kaikilla lehmillä oli nimi; Heluna, Hertta, Mansikki, Oras, Tupu ja niin edelleen. Heluna oli äksy ja arvaamaton, Mansikki säyseä ja ymmärtäväinen. Nykyään lehmillä ei ole nimiä ja niillä on persoonattomasti vain Brysselin määräämät numerolaput korvissaan.
Sitten utareiden pesu ja pääurakka eli lypsy.
Kannoin Alfa Lavalin koneistoon kuuluvan maitosangon letkuineen ja imukuppeineen taidokkaasi lehmän viereen ja sitten kyykistyin ja asetin imukupit lypsettävän lehmän nänneihin. Juttelin lehmälle jostain kiinnostavasta aiheesta kuten säästä ja politiikasta. Uuteen lypsäjään ja koneeseen vähitellen tottuneet lehmämme eivät potkineet maitosankoa nurin kuten kuulin huonommin hoidetuilla naapuritiloilla joskus tapahtuvan. Lypsyaamut ja -illat alkoivat tuntua ihan rattoisilta ja olihan arvoni perheen arvoasteikossa kohonnut uusiin sfääreihin kun hoidin tärkeää tehtävää tilan toimeentulon kannalta. Maitotilan päätuote on maito!
Maitoauto vei maidot Toholammin osuusmeijeriin, josta sitten kävin nostamassa maitotilejä kun vanhemmat määräsivät, mopolla karautin matkalla koulusta kotiin. Silloin maitotilit eivät menneet pankkiin eikä isäntäväen tarvinnut taistella unohtuneiden pankkitunnusten kanssa.
Monet kohtaamiset lehmien kanssa saivat minut tuntemaan kiintymystä lehmiä ja muitakin maatilan eläimiä kohtaan ja nykyään ilahdun aina kun matkoilla näen lehmiä ja muitakin eläimiä kesäisellä laitumella. Lehmät viihtyvät kesällä ulkona, mutta sateesta ne eivät tykkää.
Muutaman kerran meidän lehmälaumaa piti etsiä pitkin kylää keskellä yötä kun ne olivat lähteneet kotivainiolta sadetta ja ukonilmaa pakoon. Äidin karjankutsut kaikuivat varmaankin Lahnalammille ja Purontakaseen saakka: ”Tulkaa lehmät tänne, siuuhuu!” Yleensä karkurit tavoitettiin ja ohjattiin navettaan sateelta suojaan.
Viihtymistäni lehmien parissa varmaankin lisäsi, se että äiti kehui poikaansa hyväksi ja siistiksi karjanhoitajaksi. Äidin huomio piti paikkaansa. Harjasin lehmät huolellisesti ja yritin pitää niitä muutenkin puhtaina. Lehmien alle piti levittää olkia kuivikkeeksi, niin ja sitä ennen piti toimittaa ne haisevat sonnat tunkiolle.
Havaitsin että lehmät pitivät siisteydestä ja arvostivat työtäni.
Navetan ja lehmien siisteyteen kiinnitimme erityistä huomiota joulun aikaan, jolloin navetassa vallitsi ajankohtaan kuuluva tunnelma. Ruokintaan panostettiin. Yksi karsinassaan lihonut navetan asukki ja lehmien kaveri toimitettiin vaivihkaa joulupöytään.
Toivotimme lehmille ja muillekin navetan asukeille hyvää joulua, äiti ensin, minä sitten. Naapurikylässä Kleemolassa asuva Mirja-mummoni raahasi navettaansa jouluksi kuusen, jonka hän koristeli pumpulitupoilla. Kynttiöitä hän ei onneksi sytyttänyt!
Navettamme yhteydessä oli myös talli, jossa oleillut Tähti-hevosemme tuli minulle yhtä läheiseksi kuin lehmätkin. Yhteisiä töitä riitti niin kesällä kuin talvellakin. Hevosen kaverina omassa karsinassaan eli omaa kiehtovaa elämäänsä koko kylän lemmikki, yhtiönsonni Ake 6407. Numerosarja tarkoittaa kantakirjanumeroa ja kyseessä oli kylän kaikkien lehmien mies.
Kylän härillään olevat (kiimaiset) lehmät kävivät omistajansa opastamina tyydyttämässä seksihalujaan Aken kanssa ja se oli aina valmis palvelukseen. Aken jälkeläisiä olikin sitten kylällä lähes joka navetassa ja meillä oltiin ylpeitä.
Eräänä kesänä jostain ylemmältä karjataloushallinnolta tuli määräys, että Määttälän kylän viriili yhtiönsonni pitää viedä arvosteltavaksi Kannuksen maatalousnäyttelyyn. Kylän odotukset nousivat korkeuksiin. Seurasin kylän muiden poikien kanssa kotimme pihalla sonnin siirtoa tallista Karjapohjolan autoon, jolla yleensä eläimiä vietiin teurastamoon. Nyt kyseessä oli arvokuljetus Määttälästä Kannukseen.
Sitten tuli kauhea katastrofi. Köysien varassa monen miehen taluttama vastahakoinen sonni pillastui ja juoksi karkuteille. Sinne Lestijoen suuntaan se juoksi viljapeltojen poikki. Tapahtuman nuorta yleisöä nauratti, mutta isännät kiroilivat vuolaasti juostessaan pillastuneen sonnin perään. Lopulta miehet tavoittivat karkurin ja Ake vedettiin kovakouraisesti autoon sadattelun saattelemana.
Ylpeä mutta äkkipikainen sonnimme joutui vasten tahtoaan Kannuksen maatalousnäyttelyyn. Mitä lie sonnilla ollut Kannusta vastaan? Ovathan kylän miehet viihtyneet siellä hyvin varsinkin Kannuksen markkinoiden aikaan ja tulleet poikkeuksellisen hyväntuulisina takaisin kotikyläänsä. Prenikoita ei kylän sonniylpeydelle Kannuksessa annettu eikä juorulehdistö kertonut dramaattisesta sonnin pakomatkasta. Hyvin hoidetuista lehmistäkään lehdistöllä ei ollut kerrottavaa.
Mikko Määttälä