Helsingin Keskipohjalaiset ry on perustettu 2.2.1950 toimimaan pääkaupunkiseudulla asuvien keskipohjalaisten yhdyslenkkinä, sillä perustajia yhdisti halu
ylläpitää yhteyksiä Keski-Pohjanmaalle ja kuulla ajantasaisia kuulumisia maakunnasta sekä ennenkaikkea tavata muita seudulta lähteneitä.
Perustamisen aikoihin Keskipohjanmaa maakuntana oli nykyistä laajempi, sillä silloin siihen kuuluivat kaikki Kala-, Lesti- ja Perhojokien valuma-alueiden kunnat.
Nykyisellään vaikka maakuntaliiton toimintasäde kattaa vain Lesti- ja Perhonjokilaakson niin siitä huolimatta yhdistyksemme pitää omana toiminta-alueenaan vanhaa historiallisen Keski-Pohjanmaan aluetta.

Nykyisin liikenne- ja tietoverkot mahdollistavat vierailun kotiseudulla helposti sekä ennenkaikkea tieto liikkuu nopeasti. Yhteiskunnan muutoksesta huolimatta Helsingin Keskipohjalaiset ry haluaa edelleenkin toteuttaa ajatusta siitä, että pk-seudulle muuttaneet keskipohjalaiset voivat kokoontua yhteen ”samanhenkisten kanssa” ja pitää kotiseutuun yhteyttä tällä tavoin. Toimintaamme voi myös tulla mukaan mikäli
ylipäänsä on kiinnostunut Keski-Pohjanmaasta tai omaa sukujuuria sinne ja haluaisi niistä ammentaa lisää tietoa. 

Verkkosivuiltamme löydät lisätietoja toiminnastamme ja olet tervetullut jäseneksi tai osallistumaan johonkin tapahtumaamme. Olemme iloisia sivustoamme koskevasta palautteesta kuin myös
uusista ideoista toimintamme kehittämiseksi. Ideoita voit esimerkiksi lähettää puheenjohtajalle.

Tulevia tapahtumia:

There are no upcoming events.

Uutisia:

Pääsiäiskokko vuosimallia 2024

Seurasaaren pääsiäiskokkoa on poltettu vuodesta 1982 yhdistyksemme aloitteesta ja järjestämänä. Joka pääsiäisenä tuhannet ihmiset tulevat lankalauantaina katsomaan Seurasaaren pääsiäiskokkoja, mutta harva tulee varmaan miettineeksi mitä kaikkea taustalla tehdään ennenkuin ollaan lankalauantaissa ja kokkoja polttamassa. Kokkotapahtuman suunnittelu käynnistyy aina alkuvuodesta yhteispalaverilla Seurasaarisäätiön kanssa. Palaverissa käydään lävitse kummankin järjestäjän tehtävät erillisen vastuujakotaulukon pohjalta. Vastuisiin ei ole viime vuosina tehty muutoksia vaan olemme edenneet samalla kaavalla. Helsingin Keskipohjalaiset vastaavat tapahtuman osalta kokkomateriaalin hankinnasta, kokon rakentamisesta, järjestyksenvalvonnasta, kokon polttamisesta ja kokkopaikan putsaamisesta. Seurasaarisäätiö huolehtii

Lue kokonaan »

Kaustisen kamarimusiikkiviikko 19-27.1.2024

Tänä vuonna kamarimusiikkiviikko pidettiin viikkoa normaalia aiemmin juhlistamaan perustajaansa 19.1.1944 syntynyttä Pehr Henrik Nordgrenia, jonka syntymästä tuli kuluneeksi 80 vuotta. PH syntyi Saltvikissä Ahvenanmaalla. Hän opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa. Sävellystä hän opiskeli 1970-1973 Tokiossa, meni siellä naimisiin Shinobu Suzukin kanssa ja Suomeen palatessaan muutti Kaustiselle. PH oli Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ”nimikko-säveltäjä”. Orkesterin vuonna 1972 perustaneen Juha Kankaan hän tunsi henkilökohtaisesti jo 1960-luvulta alkaen. Ensimmäisen kerran Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestettiin PH:n aloitteesta vuonna 1979 ja hän toimi pitkään sen taiteellisena johtajana. Helsingin kaupunginorkesterin

Lue kokonaan »

Helsingin Keskipohjalaiset vierailee karkauspäivänä 29.2.2024 Hotelli- ja ravintolamuseossa Kaapelitehtaalla.

Helsingin Keskipohjalaiset vierailee karkauspäivänä 29.2. Hotelli- ja ravintolamuseossa Kaapelitehtaalla.Tervetuloa mukaan! Meille on varattu opastus Tehtaan tekemää ruokaa : kotimaisten elintarvikkeiden historia -näyttelyyn. Opastus alkaa klo 16. Yhdistys maksaa opastuksen, osallistujat pääsyliput. Museokortti käy. Kokoonnumme klo 15.40 Kaapelitehtaan pääsisäänkäynnin luona (Tanssin talon sisäänkäynti), jotta ehdimme leimata museokortit tai ostaa liput ja nousta kolmanteen kerrokseen. Museokierroksen jälkeen kävelemme Kaapelitehtaan toiseen päähän Hima & Sali -ravintolaan, jossa voimme nauttia virvokkeita ja keskustella keskipohjalalaiseen tyyliin. Vierailulle ei tarvitse ilmoittautua, mutta jos haluat kysyä vierailusta,

Lue kokonaan »
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00