Guardia Nuevan Intohimojen ilta Helsingin Konserttitalossa

Kokkolalainen viihdeorkesteri Guardia Nueva, johtajanaan  Raimo Vertainen teki ensivierailunsa Helsingin uuteen Konserttitaloon lauantaina 31.3.2012.

Helsingin Keskipohjalaiset ry oli saanut ennakkotiedon konsertista jo hyvissä ajoin ja lähetimmekin jäsenistöllemme tietoa tulevasta konsertista. Liitimme ”ohjelmapakettiin” myös kutsun saapua ennen konserttia yhteisille ”etkoille” Ostrobotnialle.

Pieni joukko keskipohjalaisia oli kokoontunut ennen konserttia Urhon Pubiin, jossa virittelimme ”Intohimojen iltaan” valmistelevaa konserttitunnelmaa. Matka Konserttitalolle oli mukavan lyhyt, vain kadunylitys tarvittiin.

Monelle konserttiin tulijalle Helsingin Konserttitalo oli uusi tuttavuus ja paikkoja katseltiin ja ihasteltiin tutkivin silmin. Pienen luovimisen ja eksyilyn jälkeen jokainen löysikin omat paikkansa eri puolilta salia. Väkeä riitti, koska sali oli loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennen juhlahetkeä. Tällä kertaa emme tienneet, moniko jäsenistöstämme oli noudattanut konserttikutsua, koska jokainen tulija joutui hoitamaan itse lippuhankintansa. Keskipohjalaisia oli salissa edustettuna kuitenkin poikkeuksellisen paljon, koska Kokkolasta oli lähtenyt kaksi bussilastillista innokkaita konserttivieraita tutun orkesterin kannustajiksi.

Itse konsertti oli todellinen elämys. Soittajien taito ja musisoinnin intensiteetti oli vertaansa vailla. Uuden konserttitalon akustiikka pääsi oikeuksiinsa monipuolisessa instrumenttimusiikissa. Kuulija tunsi kokevansa jotain ainutlaatuista ja uutta, kun intohimoinen tangosaundi liitettiin sinfoniaorkesterilta kuulostavaan soittoympäristöön. Orkesteri itse kuvaakin itseään ohjelmalehtisessä musiikilliseksi runsaudensarveksi, jossa suuri viihde- ja tango-orkesteri on täynnä pauhaavaa voimaa ja suunnatonta herkkyyttä. Siltä se juuri kuulosti. Sovitukset olivat jännittäviä, uudentyyppisiä ja tunteita herättäviä. Solistit Mari Palo, Angelica Klas, Jyrki Anttila ja Jonna Pirttijoki kruunasivat koko komeuden niin äänellisesti kuin ulkonaisestikin.

Yleisö otti musiikin vastaan suurella innolla ja aplodit kestivät ja kestivät loppuunmyydyssä konserttisalissa. Sillä hetkellä oli mukava kuulua keskipohjalaisten joukkoon! Ei kaikki osaaminen ole pääkaupungissa.

Toivottelemme Helsingin Keskipohjalaiset ry:n puolesta menestystä viihdeorkesterin tulevaisuudelle! Kiitämme omasta puolestamme Helsingissä käynnistä ja lupaamme kansoittaa puolestamme Musiikkitalon penkkejä, kun orkesteri tekee uuden vierailun noin vuoden kuluttua.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00