Keski-Pohjanmaa-seminaari 2013

Helsingin Keskipohjalaiset ry ja Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto järjestivät 1.2. Osrobotnialla perinteisen talviseminaarin. Tämän vuoden teemana oli ”Vihreämpi teknologia ja energiatalous”

Tilaisuus alkoi musiikkiesityksellä, jossa Tiia Saari lauloi kaksi laulua Olli Saaren säestyksellä.

Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula piti ensin yleisesityksen maakunnan menestystekijöistä ja niiden tulevaisuuden näkymistä. Maakunnan työllisyys on parempi kuin koko maassa keskimäärin.

KETEK:in toimistusjohtaja Pekka Oinas kertoi esityksessään, millaisiin taloudellisiin tuloksiin päästään materiaalien ja energian taloudellisella käytöllä.

Suomen ElFi Oy:n toimitusjohtaja Mikko Rintamäen aiheena oli  ”Energiatuotannon kansalliset kehitysnäkymät”. Hän kertoi, että tämän hetken tilanne Suomessa on huono. Tämän talven ensimmäisinä pakkaspäivinä Suomeen tuotiin sähköä kahden ydinvoimalan verran. Tilanne ei edes parane oleellisesti, kun Olkiluoto 3 valmistuu, sillä vanhoja hiilivoimalaitoksia poistuu niin paljon käytöstä. Mitään yhtä ratkaisua asialle ei ole, vaan tulevina vuosina on otettava käyttöön useamman laisia tuotantomenetelmiä.

Mikko Rintamäki, Jukka Ylikarjula ja Pekka Oinas

Mikko Rintamäki, Jukka Ylikarjula ja Pekka Oinas

Esitysten jälkeen yleisöllä oli tilaisuus kommentoida ja tehdä kysymyksiä. Syntyi varsin vilkas keskustelu, jota rajoitti vain siihen varattu aika.

Seminaarin taloutta ja teknologiaa käsittelevän osan jälkeen kuvanveistäjä Pekka Jylhä esitteli tunnettuja tilataideteoksiaan. Pekka kertoi töistään ja niiden taustavaiheista mielenkiintoisella tavalla.

 

Pekka Jylhä

Pekka Jylhä

Seminaarin päätteeksi oli kahvitilaisuus, jossa oli mukava jatkaa keskustelua.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00