Syysvuosikokous ja pikkujoulu 29.11.2008

Vuosikokous

Yhdistyksemme vuosikokous pidettiin vuosikymmenten tuomalla rutiinilla ravintola Vihreän Linjan tiloissa 29.11.08 klo 18.00.

Esityslistalla oli mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodeksi 2009. Toimintasuunnitelmassa päätettiin jatkaa viime vuonna aloitettua linjaa, eli suunnata jäsentoimintaa keskipohjalaisten kuvataiteen- ja musiikin taitajien suuntaan järjestämällä aihepiiriin liittyviä tilaisuuksia. Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan, eli 15 € yksilöjäseniltä, 30 € yhteisöjäseniltä ja 150 € ainaisjäseniltä.

Hallituksen erovuoroiset jäsenet olivat Matti Heiniemi, Eija Honkala, Mikko Kivestö, Esa Kukkola ja Esko Rautila, jotka valittiin uudelleen seuraaviksi kahdeksi toimintavuodeksi (hallituksen kokoonpano löytyy tältä sivustolta kohdasta Toimintaa).

 

Pikkujoulu

Pikkujouluun oli valmistauduttu tänäkin vuonna miettimällä, millaisella ohjelmalla voisimme parhaiten viihdyttää vieraitamme ja mikä olisi maukkain ruokalista. Kutsut lähetimme jouluisasti punaisella paperilla vuosikokouskutsun yhteydessä.

 

Vihreän Linjan saliin saapuikin yli kolmekymmentä juhlijaa, jotka puheenjohtaja Esko Rautila toivotti aluksi tervetulleiksi.

Kokkolalaissyntyinen musiikkitaiteilija Mari Kätkä, joka jäi meiltä näkemättä viimekeväisen jäsentapaamisen peruunnuttua, oli lupautunut pikkujoulumme pääesiintyjäksi. Hän ottikin valloittavalla persoonallaan estradin hallintaansa ja saimme kuulla monipuolisen ja vaihtelevan musiikkiohjelman. Välillä hän tarttui harmonikkaansa ja vetäisi ilmoille niin railakkaan iloiset kuin hempeän tunnelmallisetkin sävelet. Välillä hän laulatti ja leikitti meitä jäykiksi sanottuja keskipohjalaisia, ja aherruksemme päätteeksi loppuarvio oli, että vain keskipohjalaisten irroittelu voi olla tämän näköistä kuin tämä oli! Oliko se meille kunniaksi tarkoitettu vai ei, se jääköön arvailujen varaan…

Mari Kätkän esiinnyttyä alkoi väellä jo olla huikaiseva nälkä, mutta hiljattain tätä tilaisuutta varten koottu KP – kvartetti halusi laulaa muutaman joululaulun – vajaamiehityksellä, koska kvartetin tenori ja ”primus motor” Kauko Ylikorpi oli kaatunut taudin lannistamana petiin. Kvartetti sai luvan laulaa ja sen jälkeen päästiinkin käsiksi ylen herkulliseen jouluateriapöytään. Tarjolla oli monenmoista jouluista herkkua ja silmänruokaa. Ateria nautittiin mukavan puheenporinan säestyksellä.

Aterian ja kahvien jälkeen ryhdyttiin illan toiseen pääurakkaan: arpajaisiin. Jälleen oli tavoiteltavana suuri määrä houkuttelevan näköisiä paketteja, jotka menivät kuin kuumille kiville aina viimeiseen lilliputin kokoiseen saakka. Tunnelma oli iloinen ja yllätysten täyteinen. Tässä vaiheessa illan ollessa jo kallistumassa loppua kohden alkoikin sitten lähtöliikenne syyspimeään loskaiseen yöhön. Tällä kertaa perinteinen tanssimusiikki ei jäänyt soimaan korviin kotimatkalle – kun kerran pelimanni makasi petissä, jätettiin tanssitkin suosiolla väliin. Sen sijaan monien mielessä oli ajatus – ”ensi jouluna uudelleen!”

 

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00