Yhdistyksen 60-vuotisjuhla 25.9.2010

Helsingin Keskipohjalaiset ry pääkaupunkiseudulla jo 60 vuotta!

Helsingin Keskipohjaiset ry perustettiin v.1950 tarkoituksena ”toimia Helsingissä ja sen lähiympäristössä asuvien keskipohjalaisten yhdyssiteenä, syventää heidän kiintymystään Keski-Pohjanmaahan ja edistää tämän maakunnan henkistä ja taloudellista vaurastumista sekä maakunnan ja sen historian tuntemusta”.

Vireä yhdistys vietti perustamisensa 60 – vuotisjuhlaa Helsingissä 25.9.2010. Merkkivuotta juhlittiin jäsenistön ja yhteistyökumppanien kesken Kansallissalin juhlavassa ilmapiirissä. Tilaisuuden tunnelmaa kohottivat korkeatasoiset musiikkiesitykset mm. keskipohjalaissyntyisten taiteilijoiden, RSO kapellimestari viulisti Jari Valon pelimanniryhmineen sekä pianisti Marita Viitasalon esittäminä. Esiintyjinä kuultiin myös nuorten kanteleryhmä Kanterelleja. Loppuillan viihteeksi olimme saaneet vieraaksemme Kilu Hietalan trion Kannuksesta.

Juhlapuheen tilaisuudessa piti historiantutkija, dosentti Antti Ruotsala. Puheen kokonaan voit lukea tästä liitteestä.

Hän muistutti paikallisuuden tärkeää merkitystä myös nykyisessä EU-maailmassa, ja näki tällaisena paikallisuuden ilmentymänä myös Helsingin Keskipohjalaiset ry:n pitkäaikaisen toiminnan Helsingin alueella. Omaleimaisella kulttuurilla on yhdistävä merkitys, mikä tulee näkyviin esim. keskipohjalaisuudelle tyypillisessä kaustislaisessa musiikkiperinteessä.

Oleellista jäsenistön kannalta on yhdistyksen yhteenkokoava merkitys, mahdollisuus tavata ihmisiä kotiseudulta. Puhuja nosti esille myös yhdistyksen perustajajäsenten joukon, jotka yhdistyksen toiminta-ajatuksen mukaisesti edistivät 1950 – luvulta alkaen maakunnan kehittymistä pääkaupungista käsin. Yhdistystä olivat perustamassa sen ajan merkittävät, Helsinkiin tehtäviensä mukana muuttaneet henkilöt, joista mainittakoon mm. Kustaa Vilkuna, Alfred Salmela ja Viljami Kalliokoski. Yhdistyksen alkuvaiheen vastuuhenkilöiden joukkoon kuuluu myös juhlapuhujan isä Allan Ruotsala, joka oli läsnä tilaisuudessa yhtenä nimetyistä kunniajäsenistä.

Yhdistys on elinaikanaan päässyt vaikuttamaan moniin keskipohjalaisille tärkeisiin asioihin, eräänä niistä asuntolapaikkojen rakentaminen Helsingin yliopistoon opiskelemaan saapuville keskipohjalaisille nuorille. Tämä asuntola asuntoineen on edelleenkin opiskelijoiden käytettävissä.

Vuosien myötä vastuuhenkilöt ovat vaihtuneet ja yhdistyksen riveihin on tarvittu uusia toimijoita eri elämänaloilta. Yhdistyksen piirissä pitkään ja merkittävissä tehtävissä toimineita muistettiin juhlien yhteydessä kunniajäsenyyksillä ja Suomen Kotiseutuliiton kotiseututyön mitaleilla. Yhdistyksen kunniajäseniksi nimettiin Allan Ruotsala, Hilkka Murtoniemi ja Mikko Kivestö.

Kotiseutuliiton mitalin saivat Matti Heiniemi, Esa Kukkola, Tuulikki Lehtinen, Kaarina Pollari, Eila-Marjatta Rapeli sekä Juhani Hukari.

Seurasaarisäätiön puheenjohtaja Aila Nieminen ja Keski-Pohjanmaan Liiton maakuntajohtaja Altti Seikkula toivat juhlivalle yhteistyökumppanille oman tervehdyksensä. Aila Nieminen otti esille yhdistyksen toimesta vuosittain rakennettavan keskipohjalaisen pääsiäiskokon. Hän kiitti talkootyöstä 30 vuoden ajalta ja korosti kokon merkitystä erityisesti helsinkiläisille lapsiperheille ja Helsingissä vieraileville turisteille. Maakuntajohtaja Altti Seikkula kertoi Keski-Pohjanmaan nykyhetken kehityshankkeista ja korosti yhteistyön merkitystä Helsingin Keskipohjalaiset ry:n kaltaisten toimijoiden kanssa.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00