45. Kaustisen kamarimusiikkiviikko oli keskipohjalaisia taidonnäytteitä

Juuriltamme kaustislaisina ja musiikista kiinnostuneina tapanamme on tammikuun lopulla nauttia Kaustisen kamarimusiikkiviikosta, joka sai alkunsa jo v. 1979 säveltäjä PH Nordgrenin aloitteesta. Kuhmon hyvää ideaa toistaen PH kokosi mukaan ystäväpiirinsä upeita osaajia, jotka puolestaan vetivät yleisöä kauempaakin. Juha Kankaan kaudella maineeseen noussut Keskipohjanmaan kamariorkesteri on alusta alkaen tärkeä osa tapahtumaa. PH ja Juha Kangas kaustislaisina musiikin osaajina ja myös ystävinä ovat tuottaneet useita ensiesityksiä juuri tähän tapahtumaan.

Viikon uutena taiteellisena johtajana mielestämme upeasti aloitti Tiila Kangas. Kiinnostavan ja riittävän monipuolisen ohjelmakokonaisuuden laatiminen ja sopivien esittäjien kokoaminen on aina haasteellinen tehtävä. Ennätyksellinen kuulijamäärä osaltaan kertoo Tiilan onnistuneen hyvin.

Nuoruudestaan huolimatta Tiila on vahva musiikin ammattilainen. Päätyönään hän on Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulisti ja soittaa myös Tempera-kvartetissa. Taiteellisen johtajan osaamistaan hän on jo usean vuoden ajan kerryttänyt ahvenanmaalaisen Katrina Kammarmusik festivaalin taiteellisena johtajana.

Taiteellisen johtajan tervehdyksessään hän mm. kuvaa:

Miksi lähteä konserttiin?

Vaikkapa uteliaisuudesta tai hetken mielijohteesta? Tai tavan vuoksi! Tuttuja tapaamaan?

Tai koska konsertti on ainutkertainen tapahtuma, keidas, jossa oma mieli saa keskittyä tai harhailla. Musiikki hoitaa haastaa ja huvittaa. Sitä ei tarvitse ”ymmärtää”

Eräässä haastattelussa Tiila nimitti tammikuun lopulle ajoittuvaa viikkoa ”Tulitikuksi kylmän ja pimeän ajan keskellä”. Mainittakoon myös, että Tiila on Juha Kankaan tytär ja hänen äitinsä juuret ovat Vetelissä. Toivotamme Tiilalle menestystä jatkossakin.

Kuvassa vasemmalla Tiila esittelee torstai-illan solisteja viikon nuoreksi taiteilijaksi valittua käyrätorvisti Iiro Koskista, pianisti Eveliina Kytömäkeä ja taiteen moniosaajaa ja sopraano Helena Juntusta.

Perjantaina 27.1. alkanut viikko sisälsi yhteensä 10 konserttia barokista uuteen jazziin ja viikon päätteeksi perinteisiksi muodostuneita Pelimannijameja unohtamatta.

Viikko käynnistyi vuoden kuvataiteilijoiden Leif Srengellin ja Anni Laukan Rethinking- taidenäyttelyn avajaisilla ja Kaustisen musiikkilukion illalla Kaustinen salissa. Kokoillan ohjelman laatiminen ja esittäminen oli lukiolaisille ja opettajilleen ilman muuta sekä innostava että haasteellinen kokemus. Ainakin yleisö piti kuulemastaan.

Mainitsemamme ensiesitysten perinne jatkui tänä vuonna kiinnostavasti säveltäjä Sebastian Fagerlundin uudella sävellyksellä ”Pimeydestä valoon”. Keskipohjanmaan kamariorkesteri toteutti ensiesityksen Kaustinen salissa perjantaina 3.2. ja seuraavana iltana uudelleen Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Monet jäsenistämme olivat siellä paikalla.

Kuvassa säveltäjä Sebastian Fagerlung, kapellimestari Malin Broman ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ensiesityksen jälkeen.

Ohjelmakokonaisuuden yhteenvetoa:

  • perjantaina 27.1; Musiikkilukion ilta Kaustinen salissa
  • lauantaina; Barokkiyhtye Baccano ja loppuillasta Pelimannijamit ravintola Pelimannissa
  • sunnuntaina; Jumalanpalvelus jossa mukana Baccano-yhtyeen sellisti Jussi Seppänen. Illalla Pelimannitalossa tunnelmallinen Tornbjörn Näsbomin avainviulu-konsertti
  • maanantai; Aurinkokuninkaan oikut – ilmeinen ja opettava konsertti koko perheelle Kaustinen salissa
  • tiistaina; Torbjörn &kaverit kylillä, Nikulan kylätalo
  • keskiviikkona; Jazzduo Eero Savela ja Simo Laihonen Pelimannissa
  • torstaina; Virralla-konsertti Kaustinen salissa
  • perjantaina; Pimeydestä valoon -konsertti Kaustinen-salissa ja Pelimannissa Häävi
  • lauantaina, Kamarimusiikkitalokoot Kaustinen-salissa ja Pelimannissa kamarimusiikin jatkot

Lisäksi ohjelmaan kuuluivat avainviulusti Torbjörn Näsbomin sekä Eero Savelan ja Simo Laihosen työpajat sekä päivittäiset taiteilijoiden infotilaisuudet Kaustisen musiikkilukiolaisille.

Konserttipaikkoina olivat akustiikaltaan erinomaisten Kaustinen-salin ja Kaustisen kirkon ohella perinteinen Pelimannitalo ja suosittuna jatkopaikkana ravintola Pelimanni. Tapahtuman taitelijoita esiintyi myös koulukonserteissa Kaustisen ylä- ja alakouluilla, Kruunupyyn yläkoululla ja lukiossa sekä Nikulan kylätalolla.

Kuvassa Häävi yhtye Pelimanni ravintolassa perjantaina 3.2.23.

Meille Häävi yhtyeen esitys Pelimannissa oli innostava kansanmusiikin kokemus. Osaavia ja yleisönsä ottavia nuoria, omia uusia sävellyksiä ja myös vanhoja tuttuja. Yleisön antamat aplodit olivat runsaat.

Viikon yleisömäärä nousi ennätykselliseen yli 2500 osallistujaan. Varsinaiset konsertit vetivät 900 kuulijaa. Odotamme kiinnostuksella 19-27.1.2024, siis hieman tavallista aiemmin pidettävää ensi vuoden kamarimusiikkiviikkoa. Odotusarvoa nostavat Tiila Kankaan hyvin käynnistynyt taiteellisen johtajan kausi ja osaltaan myös viuluperinteen nousun UNESCON listoille tuoma energialisä.

Aineiston kokosivat ja kokemuksiaan jakoivat

Elisabet ja Erkki Timmerbacka

Nimike lisätty ostoskoriin.
1 nimike - 35,00