Maahanmuutto on lähes päivittäin esillä julkisessa keskustelussa. Ihmetellään sitä ja ihmetellään tätä. Hyvin harvoin tullaan samalla muistaneeksi, että itse asiassa meillä Suomessa on valtavasti tietoa maanhanmuutosta. Tietoa, jota voitaisiin käyttää vaikeita tilanteita ratkottaessa. Suurista Amerikkaan ja Australiaan muutoista 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella on kirjoitettu valtavasti. Ruotsiin 1960- ja 1970-luvuilla suuntautuneen muuttoaallon kokemusasiantuntijoita on käytettävissä. Hyvin monen lähipiiristä löytyy vielä elossa olevia paluumuuttajia. Heidän jälkeläisilläänkin on arvokasta tietoa. Kokemusperäistä tietoa siis löytyy siitä, millaista työtä kielitaidottomat maahanmuuttajat joutuvat tekemään, millaista on oppia valtaväestön kieltä, millaista on työskenellä vähemmistönä työpaikallaan.
Keski-Pohjanmaalla on jo usean vuoden ollut menossa hanke Keski-Pohjanmaan siirtolaisuus – Maakunnallinen tutkimus- ja julkaisuhanke. Juuri nyt on aika ottaa talteen tietoja, koska vanhemman polven poistuessa paljon tietoa painuu tavoittamattomiin. Projektin sivusto on hyvin korkealaatuinen, erittäin informatiivinen, helppoköyttöinen grafiikoineen ja kuvineen. Sivustolta löytyy todella runsaasti opasmateriaalia, hakutietokantoja ja oppaita kielen kääntämisestä aina valokuvien skannaukseen. Siirtolaisuuteen liittyviä lähteitä sivustolla on runsaasti. Siirtolaisuusinstituutin linkistä avautuu valtaisa määrä tietoa. Sinne on helppo upota lukemaan amerikkalaisia vuosijulkaisuja, lehtiä ja artikkeleita. On kokonaisia kirjojakin. Selviää esimerkiksi se, että 1900-luvun Amerikassa joillakin suomalaisten runsaslukuisasti asuttamilla alueilla oli kaikkia palveluita saatavina suomen kielellä, pankkipalveluista suksikauppoihin. Että mitä tässä ihmettelemään Suomeen syntyneitä maahanmuuttajayhdyskuntia.
Olen tätä kirjoitusta varten keskustellut muutaman siirtolaisuuden parissa työskentelevän kanssa. Kokkolalainen tutkija Esko Johnson kertoo, että Keski-Pohjanmaan siirtolaisuuprojektissa on pyritty kartoittamaan ja tulkitsemaan ns. klassisen siirtolaisuuden lisäksi myös Ruotsiin muuttaneiden elämänkulkuja ja kokemuksia. Tämä naapurimaahamme suuntautuva muuttoliike vaikutti syvällisesti alueen sosiaaliseen todellisuuteen. Toisaalta se toi yksilöiden ja perheiden liikkuvuuteen uusia piirteitä, joita ei voi tulkita pelkästään klassisen siirtolaisuuden teorialla.
Esko Johnsonilla on valmisteilla artikkeli siitä, miten Ruotsissa edelleen asuvat tai paluumuuttaneet kokivat henkilökohtaisen liikkuvuutensa Suomesta Ruotsiin 1960-1970 -luvuilla ja miten he kertovat liikkuvuudestaan muuton jälkeisenä jatkuvana prosessina. Artikkeliaan varten hän on haastatellut eri-ikäisinä Keski-Pohjanmaalta Ruotsiin muuttaneita joko puhelimitse tai kasvokkain. Haastatteluaineisto on anonymisoitu, mikä varmistaa tietosuojan ohella kokemustiedon kattavuuden ja autenttisuuden. Teemana on siis muutto kotipaikkakunnalta sekä haastateltavien henkilökohtainen (spatiaalinen, sosiaalinen ja kulttuurinen) liikkuvuus muuton jälkeen, sillä tavalla kuin he siitä haastattelussaan kertovat.
Laura Viitanen Kansainvälinen Toholampi: Lampin siirtolaisuus -hankkeesta kertoo, että ihmisiä on pyritty innostamaan tietojen keräämiseen monin tavoin. Keskeisintä on ollut tuoda esiin, mitä jo tiedämme ja miten paljon tietoa siirtolaisista on mahdollista löytää (paljon!). Esimerkiksi viihdyttävät henkilöesittelyt ja esitelmät siitä, miten nuo kyseiset tiedot on saatu kerättyä, ovat omiaan luomaan mielenkiintoa. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien pisteellä demonstroitiin tiedonhankintaa käytännössä: yleisö sai vapaasti tulla kysymään omista sukulaisistaan, ja heille haettiin tietoa siinä heti paikalla. Hämmästys ja ilo, jota ihmiset tuolla kokivat, innostaa hankkeessa työskenteleviä. Sukulaisesta kun löytyi tietoa, jota oli perheessä mietitty jo pitkään yli sukupolvien.
Hankkeen kannalta ainoa tekijä, joka Laura Viitasen mukaan osaltaan pistää kapulaa rattaisiin, on aktiivien vähäinen määrä. Toholammilla on kuitenkin tiivis talkooryhmä. Ihmisillä on yleensä niin kiire, että esimerkiksi nuorempaa väkeä on ollut hankala saada innostetuksi mukaan. Siksi esimerkiksi yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Lykyn kanssa on toteutettu peruskouluille siirtolaisuusaiheinen tehtäväpaketti. Lisäksi suunnitelmissa on toteuttaa kouluvierailuja ja kertoa koululaisille Toholammin ja yleisemmin Keski-Pohjanmaan siirtolaisuushistoriasta.
Kannuksessa lähdettiin liikkeelle jotakuinkin tyhjästä, kertoo Tiina Olmala. Esimerkiksi Toholammista tai Kälviästä poiketen Kannuksessa ei ollut valmista tallennettua siirtolaistietoa. Maakunnallinen hanke tarinoiden keräämisestä on sinänsä hyvä, mutta Kannuksessa haluttiin ensisijaisesti kartoittaa mahdollisimman laajasti siirtolaiseksi lähteneet – tarinat ovat tulleet sitten ns. kaupan päälle. Ainahan talkoolaisia ja asiasta kiinnostuneita voisi olla enemmän mutta jokaisesta osallistuneesta ollaan hyvin kiitollisia, kertoo Tiina Olmala. Eri kuntien hankekerääjien välinen yhteistyö on esiin nostamisen arvoinen asia. Paljon saadaan aikaiseksi, kun vaihdetaan tietoja, tutkitaan ja vertaillaan yhdessä, jaetaan vinkkejä ja linkkejä eri sivustoille. Se on vertaistukea parhaimmillaan!
Sukututkimuksen ohella Tiina Olmalaa innostaa nyt siirtolaistutkimus. Erityisesti vanhat valokuvat ovat vieneet aivan täydellisesti mennessään. Hänen omassa suvussaan on melkeinpä enemmän lähteneitä kuin tänne jääneitä, joten silläkin on varmasti oma vaikutuksensa kiinnostukseen. Hän mainitsee, että Lestijokilaaksossa ja Lohtajalla kerätään nyt myös tietoa Lapin sodan evakoista tällä alueella. Kaikki tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.
Anna-Maija Viitasalo on aktiivi Lohtajan siirtolaisuushankkeessa. Uuden henkilön tietojen haun hän aloittaa yleensä keräämällä tästä kaiken tiedon syntymästä siirtolaiseksi lähtöön saakka. Lähteinä on mm. kirkonkirjoja, passi- ja matkustajaluetteloita sekä sanomalehtiä. Passi- ja matkustajaluettelosta hän merkitsee muistiin myös samalla sivulla olevia nimiä, jotka on mahdollista kirjoittaa suht’ oikein ruotsiksi ja/tai englanniksi, vaikka käsiala tai ääntäminen olisi epäselvää.
Hakukoneet eivät ole vain koneita, ne ovat herkkiä yksilöitä ja niiden nirsoilu vaihtelee, kertoo Anna-Maija Viitasalo. Tulos voi olla väliltä ”Your Search for xxx returned zero good matches” tai 999 999. Pitäisi tietää, täyttääkö lomakkeen täydellisesti vai meneekö ”hullun tuurilla”. Joskus riittää yksi tieto, joka avaa oikean tien. Miljoonaa tietuetta hän ei oli koskaan kenenkään henkilön kohdalla katsonut, mutta tuhansia on. Mitä vaikeampi on tiedon haku, sen suurempi ilo on oikean tiedon löytymisestä, toteaa Anna-Maija. Se houkuttelee jatkamaan yhä uudestaan ja uudestaan.
Vanhojen sanomalehtien ”selailussa” enempi on parempi, jos ei ole kiire, kertoo Anna-Maija Viitasalo. Syöttipä koneeseen ”Lohtaja” tai ”Lakota”, ei välttämättä saa haettavaa tietoa, mutta seikkailu mitä ihmeellisimpien asioiden parissa on taattua. ”Lakota” tarjoaa ehkä enemmän murhia kun taas ”Lohtaja” enemmän kantakirjahevosia, satokausitietoja saa molemmista.
Näistä keskusteluista käy ilmi, että siirtolaisuuden tutkiminen vie mennessään, erityisesti tietysti oman suvun vaiheiden selvittely. Se laajentaa näköalaa maailmaan, aukenee uusia ikkunoita, kuten nykyään sanottaisiin. Minulla itselläni yhdessä amerikkalaisen sukulaiseni kanssa on työn alla isosetääni Oskari Nikusta käsittelevä kirja Oskarin tarina – Oscar’s story. Kirjoittelen myös paluumuuttaja-serkkuni perheestä. Hänen kanssaan keskustellessamme pohdimme esimerkiksi sitä, onko naisten oli helpompaa löytää paikkansa uuden maan sosiaalisissa yhteisöissä kuin miesten. Hänkin olisi halunnut jäädä Ruotsiin, mutta mies halusi takaisin Lampille.
Helsingin keskipohjalaisten keskuudessa on runsaasti ihmisiä, joilla on kokemuksia siirtolaisuudesta sukulaistensa kautta. Onko tiedot heistä kirjattu muistiin tuleville polville? Eikö kannattaisi? Jäsenemme Pekka Rauhala on ollut tekemässä Ullavan siirtolaisuutta käsittelevää materiaalia kirjoista näytelmiin ja käynyt Amerikassa tutustumassa tämän päivän tilanteeseen. Hän todella tuntee sen problematiikan. Miksi emme kutsuisi hänet johonkin tilaisuuteemme ja katsoisimme, mitä itse voisimme tehdä.
Eila Rekilä